NASA: Maa ajautuu jatkuvasti kauemmas Auringosta
NASA:n tiedemiehet vahvistivat viime torstaina, että Maa ajautuu hiljalleen kauemmas Auringosta, koska tähtemme menettää jatkuvasti massaa aurinkotuuleen.
Aurinkotuuli syntyy, kun Auringosta lentää räjähdysten kautta hiukkasia ja massaa avaruuteen. NASA:n johtavan tutkijan Antonio Genovan mukaan Maan kiertorata Aurinkoon nähden laajenee koko ajan, mutta onneksi vain noin 1,5 cm vuodessa.
Täsmällistä lukua on vaikea arvioida, koska Auringon massan vähenemisen määrä vaihtelee sen 10 miljardin vuoden elinaikana. Genova kuitenkin huomauttaa, että kiertoradan suureneminen kasvaa sitä enemmän, mitä kauempana Auringosta planeetta sijaitsee. Esimerkiksi Saturnus, joka on 10 kertaa kauempana Auringosta kuin Maa, erkanee Maata selvästi nopeammin, yli 14 cm vuodessa.
Tutkimuksessa käytettiin hyväksi NASA:n Messenger-avaruusluotaimen keräämiä tietoja Auringon vaikutuksesta Merkuriuksen kiertorataan. Merkurius on Aurinkoa lähinnä oleva planeetta, joten myös Auringon vetovoiman vaikutukset ovat siihen suurimmat.
NASA arvioi, että Maan kiertorata laajenee suunnilleen 150 000 kilometriä (0,1 prosenttia välimatkastaan Aurinkoon) ennen kuin Aurinko palaa loppuun. Tähän kuluu miljardeja vuosia, eli vaikka ajautuminen koko ajan hieman kauemmas Auringosta ei kuulosta kovin hyvältä, NASA:n mukaan syytä suurempaan huoleen ei pitäisi olla.
Lähde: The Register
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Niko Saarisen radioura päätökseen – murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä: ”Olen pettänyt teidät”
- Kasinorakastajan blogi: Etanan vauhdilla kohti tuhoa
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä