Kuva: Petri Voutilainen
Niina Kuhta yllättää: ”Minulla on lomakodit Kaliforniassa ja Honolulussa”
Hääalan yrittäjä ja tv-kasvo Niina Kuhta vilahti tänä syksynä sivuroolissa Salatut elämät -sarjassa. Hän kertoo roolin olleen unelmien täyttymys, sillä hän on jo pidemmän aikaan haaveillut näyttelijänurasta.
– Itseasiassa tämä (näytteleminen) oli mun suurin haave joskus olla näyttelijä. Hain ja pääsinkin ulkomaille teatterikouluun. Mutta unelma vaihtui yrittäjyyteen. Varmaan toisinaan haaveilen näyttelemisestä. Ihanaa, kun olen saanut olla mukana niin monessa tv-ohjelmassa, niin olen voinut toteuttaa sitäkin haavetta, Niina kertoo Instagramin Stories-osiossa.
Hän vastasi viikonloppuna Instagramissa seuraajiensa lähettämiin kysymyksiin. Näyttelemisen lisäksi häneltä kysyttiin ulkomailla asumisesta ja julkisuudesta. Yksi hänen seuraajistaan oli kiinnostunut, voisiko hän muuttaa Yhdysvaltoihin, jossa hän on asunut jo kahdesti.
– Minulla on Kaliforniassa ja Honolulussa lomakodit, joten siellä saan viettää aikaa kylliksi. Hyvän syyn takia voisin muuttaa. Vancouveriin/Kanadaan lähtisin kyllä ennemmin, Niina toteaa.
Hän myös paljasti, että hänet tunnistetaan kaupungilla julkisen työnsä ja tv-esiintymisten takia.
– Ihmiset tulevan näyttämään kuvia häistään ja puvuistaan. Kertomaan tyttärien häistä. Haluavat halata minua, kun jokin minun vaikeus on koskettanut heitä, Niina kirjoittaa.
Lue myös:
IL: Niina Kuhta joutuu isoon leikkaukseen – taustalla järkyttäviä kipukohtauksia ja pelko lapsettomuudesta: ”Kohdun menettäminen olisi minulle maailmanloppu”
Niina Kuhta yllätysroolistaan Salatut elämät -sarjassa: ”Oli ilo ja kunnia”
Niina Kuhta kertoo blogissaan: ”Kotini remontti käynnistyi, yllätyksiltä ei ole vältytty”
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”