Nyt sinne pääsee ja vielä omatoimisesti! Presidentinlinnassa avoimet ovet 12.–14. syyskuuta
Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Presidentinlinnaan kolmena päivänä, 12.–14. syyskuuta.
Suomen tasavaltainen hallitusmuoto täyttää tänä vuonna sata vuotta. Merkkivuoden kunniaksi avoimien ovien päivää vietetään Presidentinlinnan lisäksi myös Eduskuntatalossa, Valtioneuvoston linnassa ja Säätytalossa.
Tutustumiskierros kulkee Presidentinlinnan keskeisten salien läpi. Tutustuminen tapahtuu omatoimisesti. Tiloissa on opasteiden lisäksi presidentin kanslian henkilökuntaa vastaamassa kysymyksiin. Saleissa on myös esillä valokuvanäyttely, joka kertoo Suomen tasavallan presidenteistä työssään. Kierrokseen on syytä varata aikaa noin tunti.
Avoimia ovia on järjestetty Presidentinlinnassa myös vuosina 2009, 2011, 2015 ja 2017. Suomen 100-juhlavuoden kunniaksi järjestetyissä avoimissa ovissa Linnaan tutustui neljän päivän aikana yli 11 000 vierasta.
Eduskuntatalossa on avoimet ovet perjantaina 13.9. klo 14–19, Valtioneuvoston linnassa ja Säätytalossa lauantaina 14.9. klo 10–15. Merkkivuotta juhlistetaan syyskuun toisella viikolla myös erilaisin tapahtumin.
Käytännön ohjeita Presidentinlinnan tutustumiskierrokselle
Presidentinlinnan ovet ovat yleisölle auki torstaina 12.9., perjantaina 13.9. ja lauantaina 14.9. kello 10–15. Jonoon klo 15 mennessä tulleet vierailijat pääsevät vielä sisään, mutta uusia jonottajia ei tämän jälkeen oteta. Sisäänkäynti kierrokselle on osoitteesta Mariankatu 2 (lasiovet).
Presidentinlinnassa ei ole mahdollisuutta tavaransäilytykseen. Vierailijoiden kannattaa huomioida, että päällysvaatteet on pidettävä mukana kierroksen ajan. Isoja laukkuja tai reppuja ei voi ottaa kierrokselle mukaan. Lastenvaunujen ja rattaiden käyttäminen ei ole mahdollista, mutta ne voi jättää Linnan ulkopuolelle vartioituun tilaan. Pyörätuolilla liikkuvat ohjataan sisälle esteetöntä reittiä. Valokuvaaminen henkilökohtaiseen käyttöön on sallittua, mutta kaupallinen kuvaaminen on kielletty.
Tutustumiskierros alkaa Mariankadun sisäänkäynniltä, ja reitti kulkee mm. Valtiosalin, Ruokasalin, Peilisalin ja Goottilaisen salin läpi. Kierros päättyy Pohjoisesplanadin puoleiselle portille, josta yleisö poistuu linnasta (osoite Pohjoisesplanadi 1).
STT
Kuva: Wikimedia Commons
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?