
Oululainen kuntosaliyrittäjä Janica voitti Gladiaattorit-kilpailun
Gladiaattorit löysivät lauantaina voittajansa.
Oululainen kuntosali- ja kauneusalayrittäjä Janica Timonen suoriutui tänä vuonna paluun tehneen Gladiaattorit-kilpailun voittajaksi, kun ohjelman finaalitaisto käytiin lauantaina Nelosella. Loppuratkaisu syntyi viimeisessä koitoksessa, radalla, jossa testataan kilpailijoiden kestävyyttä, ketteryyttä ja voimaa. Janica lähti radalle altavastaajana, mutta onnistuu kuromaan kanssakilpailijansa kiinni ja saapumaan voittajana maaliin.
– Nyt on mahtava fiilis, olen niin onnellinen! Kesällä hain ohjelmaan, mietin kuitenkin pitäisikö sittenkään, sillä samoihin aikoihin oli tulossa fitness-kisatkin. Onneksi hain!
Mun elämään on tullut taas yksi mahtava kokemus ja muisto. Olen tutustunut tällä reissulla ihaniin ihmisiin, kovapäisiin kilpailijoihin ja gladiaattoreihin. Olen saanut haastaa itseäni henkisesti ja fyysisesti, puskenut itseäni eteenpäin sekä löytänyt voimavaroja, joiden olemassaolosta en tiennytkään, kuuluivat Janican ensi tunnelmat Gladiaattorit-voittajana.
Janica Timonen on toisen polven kisaaja, sillä hänen isänsä on kamppaillut niin ikään gladiaattoreita vastaan 1990-luvun alkupuolella. Timosella on vahva urheilutausta. Siihen sisältyy 8 vuotta kilpatelinevoimistelua. Myöhemmin innostus kasvoi kuntosalilla treenaamiseen ja nyt hän on intohimoinen fitness-urheilija takanaan useita kilpailuja. Janica tunnetaan myös Suomen ensimmäisen Pelkokertoimen nuorimpana kilpailijana vuonna 2008.
Kuva: Janica Timonen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut