Oululaisnuorukaisen kommentti sai somekansan hiljaiseksi
Oulun puskaradiossa nähtiin tänään oiva esimerkki siitä, että kannattaa pikkuisen miettiä ennen kuin ryhtyy Facebookissa kenellekään naureskelemaan.
Päivästä toiseenhan käydään samaa vääntöä. Jotkut ihmettelevät, miksi aikuiset ihmiset pilkkaavat toisiaan kuin pahaisetkin koulukiusaajat. Vastapuoli taas peräänkuuluttaa huumorintajua. Päivitellään, että porukalla on niin paljon herneitä nenässä, että niistä saisi aikaan papusopan laskiaisen kunniaksi.
Oululaisnuorukaisen tekemälle päivitykselle selvisi kuitenkin sellainen syy, että jauhot menivät suuhun ihan varmasti jokaiselle huuliveikolle.
Nuorimies tiedusteli, olisiko kukaan löytänyt kauppakeskuksesta kenkää, joka oli pudonnut hänen jalastaan aamulla. Siitähän se riemu taas repesi. Miten voi varttuneelta ihmiseltä tippua kenkä niin, ettei sitä huomaa?
Myöhemmin nuorukainen kertoi, että on pyörätuolissa ja jaloissa ei ole tuntoa. Jostain syystä somekansa hiljeni.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin