Överiksi menneet kauneusoperaatiot – katso videolta top 10
Monet julkkikset ovat käyneet plastiikkakirurgisissa operaatioissa, mutta osa on vienyt ulkonäkönsä muokkaamisen astetta pidemmälle. Jotkut puolestaan ovat päässeet lehtien otsikoihin vain siksi, että ovat käyneet läpi huiman muodonmuutoksen plastiikkakirurgin veitsen alla. YouTube-video esittelee kymmenen överiksi mennyttä kauneusoperaatiota.
1. Amanda Bynes
Näyttelijättären kauneusoperaatiot eivät ole äärimmäisestä päästä, mutta kun teininä otettuja kuvia vertaa siihen, miltä nainen näyttää nykyään, ero on selkeä. Bynesin uskotaan korjauttaneen muun muassa nenäänsä ja silmäluomiaan sekä ottaneen huuliinsa täytettä.2. Donatella Versace
Kuuluisa muotisuunnittelija näyttää nykyään vahanukelta. Naisen epäillään tasoittaneen ihoa laserilla ja muokanneen jopa kasvojensa luiden muotoa.3. Joan Rivers
Vuonna 2014 kuollut tähti kävi useissa plastiikkakirurgisissa operaatioissa vuosikymmenten varrella. Koomikkona ja näyttelijänä tunnetulle naiselle tehtiin muun muassa kasvojenkohotus ja nenäoperaatio.4. Jordan Parke
Meikkitaiteilija tuli tunnetuksi siitä, että hänellä on pakkomielle Kim Kardashianiin. Miehen on arvioitu käyttäneen 150 000 dollaria leikkauksiin näyttääkseen idoliltaan.5. Krystina Butel
Nainen pääsi julkisuuteen, sillä hän kävi läpi lukuisia kauneusoperaatioita näyttääkseen karikatyyripiirrokselta, joka hänestä tehtiin lomamatkalla. Naiselle on muun muassa laitettu täytettä huuliin ja rintoihin.6. Lil Kim
Räppäri shokeerasi faneja julkaisemalla Instagramissa kuvan lähes tunnistamattomista kasvoistaan. Naisen iho on valkaistu, silmäluomia kohotettu ja leukaa muotoiltu.7. Valeria Lukyanova
Barbienuken näköiseksi itsensä muokannut malli on ollut usein veitsen alla. Venäläisnainen on muokkauttanut sekä kasvojaan että kehoaan.8. Justin Jedlica
Barbien miespuolisen vastineen Ken-nuken näköiseksi itsensä muokanneen miehen kerrotaan käyneen yli 140 operaatiossa.9. Victoria Wild
Naisen unelma oli näyttää seksinukelta, ja hän muun muassa suurennutti rintansa päästäkseen tavoitteeseensa.10. Jocelyn Wildenstein
Newyorkilainen seurapiirijulkkis kävi alunperin kauneusleikkauksissa miellyttääkseen aviomiestään. Nainen tavoitteli kissamaista lookia ja on kertonut olevansa tyytyväinen uuteen, vähintään erikoiseen ulkonäköönsä.LUE MYÖS:
- Sara Siepiltä riipaiseva avautuminen
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Mikko Koivulta yllättävä veto: nyt puhutaan miljoonista
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta