Palkittu Broadchurch jatkuu 20.9.
Brittiläinen jännitysdraama Broadchurch jatkuu toisen tuotantokauden jaksoin MTV3-kanavalla.
Moninkertaisesti palkittu Broadchurch (2013–) jatkuu MTV3-kanavalla ja suoratoistona MTV Katsomossa uusin, toisen tuotantokauden jaksoin sunnuntaina 20. syyskuuta kello 21.00.
Ensimmäisellä kaudella tiivistunnelmaisessa sarjassa seurattiin 11-vuotiaan Danny Latimerin murhatutkimusta pienessä Broadchurchin kylässä. Tapausta tutki yhä edellisen murhatapauksensa piinaama etsivä Alec Hardy (David Tennant, mm. Doctor Who). Parikseen hän sai paikallisen poliisietsivän, Ellie Millerin (roolistaan BAFTA-palkinnon saanut Olivia Colman). Kyläläinen toisensa jälkeen oli epäilyjen polttopisteessä, mutta monien käänteiden jälkeen Dannyn murhan tunnusti Ellien mies, Joe Miller (Matthew Gravelle).
Draamasarjan kahdeksanosainen 2. tuotantokausi käynnistyy, kun Joe Millerin oikeudenkäynti alkaa. Oikeudessa Joe yllättää kaikki osapuolet vaihtamalla tunnustuksensa syyllisyyden kiistämiseen. Paikalla järkyttävän käänteen saavassa oikeuden istunnossa ovat muun muassa tapausta tutkinut poliisikaksikko sekä Latimerin perhe: viimeisillään raskaana oleva äiti Beth (Jodie Whittaker) ja isä Mark (Andrew Buchan) sekä Dannyn isosisko Chloe (Charlotte Beaumont).
Toisella kaudella nähdään tuttujen Broadchurch-näyttelijöiden lisäksi uusia kasvoja. Joe Millerin asianajajaa Sharon Bishopia näyttelee Marianne Jean-Baptiste, joka tunnetaan kenties parhaiten Ilman johtolankaa (Without a Trace, 2002–2009) -sarjasta. Master and Commander -leffasta sekä monista tv-sarjoista tuttu James D’Arcy puolestaan on mies etsivä Hardyn menneisyydestä, Sandbookin mönkään menneen murhatutkimuksen ykkösepäilty Lee Ashworth. Veteraaninäyttelijä Charlotte Rampling on eläkkeelle jäänyt lakimies Jocelyn Knight, joka nyt yritetään houkutella takaisin oikeussaliin.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”