Poika saavutti videopelillä miljoonaomaisuuden – suurimpana haasteena oli oman äidin asenne
Poika sijoittui videopeliturnauksessa toiseksi ja kuittasi muhkeat palkintorahat. Suurimpana haasteena oli oma äiti, joka heitti pelikoneen roskiin ja rikkoi kuulokkeet.
15-vuotias brittiläispoika on pelannut erilaisia videopelejä jo kuusivuotiaasta asti. Kun markkinoille julkaistiin Epic Gamesin Fortnite, niin hän kiinnostui siitä saman tien.
Oman peliporukkansa parhaimmistoon kuulunut Jaden Ashman osallistui Fortniten World Cup -turnaukseen ja toinen sija toi noin kahden miljoonan euron palkintopotin. Summa jaetaan puoliksi hänen pelitoverinsa kanssa.
Peliuran rakentaminen ei ole ollut Ashmanille helppoa, sillä hänen oma äitinsä oli huolissaan pojan liiallisesta pelaamisesta. Jaden saattoi istua pelikoneen äärellä jopa täyden työpäivän verran vuorokautta kohden.
– Jos puhutaan rehellisesti, niin olen ollut hänen pelaamistaan vastaan. Olen heittänyt Xboxin roskikseen ja hajotin kuulokkeet. Se on ollut painajaismaista, kertoo pojan äiti.
Voittorahoista käytöstä kysyttäessä, Jadenin vastaus oli ympäripyöreä:
– En tiedä yhtään.
Aikaisemmat riidat olivat ymmärrettäviä, sillä Jadenin koulunkäynti ei ollut kehuttavalla tasolla ja huolehtiva äiti yritti puuttua siihen. Myöhemmin äidin asenne on luonnollisesti muuttunut ja hän hyväksyy poikansa uravalinnan videopelien ammattilaisena.
Lähde: BBC
Kuva: Pixabay
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta