Kuva: AOP
Poliisi: Tosi-tv-esiintyjän kuolemassa ei epäillä rikosta – aiemmin epäillyn naisystävän matkustuskielto kumottiin
Poliisi on tiedottanut lisää Kuopiossa vappupäivän vastaisena yönä tapahtuneesta epäillystä henkirikoksesta. Kuopion Petoselta löytyi tuolloin menehtynyt mies, jossa oli ulkoisen väkivallan merkkejä.
Poliisi on tutkinut tapausta mahdollisena henkirikoksena, mutta tutkinnan edetessä tullut siihen loppupäätelmään, ettei miehen kuolemaan liity rikosta.
Tutkinnan aikana poliisi kuullut useita henkilöitä, tehnyt teknistä tutkintaa ja oikeuslääkäri on antanut alustavan arvion kuolinsyystä.
– Kun tapaukseen liittyen kaikki tutkinnassa esille tulleet asiat kootaan yhteen, niin asiassa ei ole enää syytä epäillä henkirikosta, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Esko Salo.
Tapauksen vuoksi pidätettynä ollutta naista ei epäillä enää mistään rikoksesta ja hänelle aiemmin määrätty matkustuskielto on myös kumottu.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa normaalina kuolemansyyn selvittämisenä.
Iltalehti kertoi aiemmin, että menehtynyt mies olisi osallistunut muutama vuosi sitten suosittuun suomalaiseen tosi-tv-ohjelmaan.
Lue myös:
IL: Tosi-tv esiintyjän kuolemasta lisää tietoa – naisystävä ilmoitti elottomasta ihmisestä
IL: Suosittuun tosi-tv-ohjelmaan osallistunut mies kuoli vappuna – naisystävä pidätettiin epäiltynä henkirikoksesta
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn