Raivo kasvaa hallituksen leikkauksista – tässäkö ratkaisu?
Juha Sipilän (ke) johtaman hallituksen ilmoitus mittavista leikkauksista, jotka koskettavat työntekijöitä ja erityisesti pureutuvat naisvaltaisten palvelualojen palkkoihin, on saanut kansalaiset raivon partaalle. Perjantaina järjestettävä mielenilmaus käytännössä seisauttaa Suomen työpäivän ajaksi, koska seisaukseen osallistuu myös monia kuljetukseen liittyviä aloja.
Eva Ylönen keksi viikko sitten yhden ratkaisun, joka kenties voisi saada kansan raivon edes hieman laantumaan. Ylösen järkeenkäyvän ehdotuksen mukaan kansanedustajien täytyy osallistua talkoisiin yhdenvertaisesti äänestäjiensä kanssa. Näin päättäjätkin oikeasti osallistuisivat yhteiseen savottaan ja kansalaiset eivät kokisi olevansa alamaisen asemassa ”eliittiin” nähden.
”Säästötalkoot eduskuntaan” -adressi linjaa, että kaikkien säästötoimenpiteiden tulee koskettaa kansanedustajia samalla tavalla kuin muitakin työntekijöitä. Ylösen adressi on saanut viikon aikana jo lähes 38 000 allekirjoitusta ja eilen siitä tehtiin myös kansalaisaloite.
Adressin sisältö:
”Kansanedustajien palkkioiden, etuuksien ja korvauksien pienentäminen.
1. Kansanedustajien palkkiosta pidätetään juhlapyhät (esim. loppiainen, helatorstai, juhannus, itsenäisyyspäivä, joulu), jos juhlapyhä osuu arkipäivälle (Esim. 6853€ / 21,5 = 318,74€ kansanedustajan päiväpalkkio)
2. Kansanedustajien toimitettava jokaisesta sairaspoissaolosta lääkärintodistus. 1. sairaspäivä on palkkioton. Päivistä 2-9 maksetaan 80% palkkiostanne ja yli menevistä päivistä voi hakea korvausta Kelalta.
3. Kaikkia kuukausipalkkion lisäksi myönnettyjä etuja pienennetään 25%.
4. Kaikki kansanedustajien korvaukset puolitetaan.
5. Kansanedustajien lomat lyhennetään samanpituisiksi kuin muilla julkisen hallinnon työntekijöillä. Vuosilomaa kertyy 30 päivää. Palkkiotonta lomaa voi pitää erillisen sopimuksen mukaan.
6. Edustusauto vain presidentin käyttöön. Taksikortit vain ministereille ja puhemiehelle. Kansanedustajille HSL:n matkakortit.
7. Kun kansanedustaja jättää eduskunnan, hän ilmottautuu myös työvoimatoimistoon, kuten muutkin työttömät työnhakijat, jos hänellä ei ole työpaikkaa. Kansanedustajien sopeutumisraha lakkautetaan.”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!