
Realitytähden läheinen hengityskoneessa- "voiko kaiken pahan unohtaa kuolinvuoteella?"
Hottikset-sarjasta tunnetuksi tullut Joni Virtanen kertoo blogissaan läheisensä joutuneen hengityskoneeseen. Virtanen antaa ymmärtää kirjoituksessaan, että kyseinen läheinen ei ole hyväksynyt Virtasen homoutta ja siksi he ovat etääntyneet toisistaan.
– Eräs hyvin läheinen ihminen saattaa vetää viimeisiä henkäyksiä hengityskoneiden varassa, enkä saa itsestäni irti juuri empatiaa tai huolestuneisuuden tunnetta, Virtanen tunnustaa.
Uutinen vakavasta tilanteesta sai Virtasen kuitenkin pohtimaan anteeksiantoa.
– Voiko kaiken pahan unohtaa kuolinvuoteella, saati antaa anteeksi? (…) Olen kai helvetin itsekäs, mutta jos kuvittelisin meneväni katsomaan häntä, niin toivoisin häneltä ennen kuolemaa anteeksipyyntöä, voisin myös pyytää anteeksi tiettyjä asioita, joita olen kiivastunteisena ihmisenä aiheuttanut käytökselläni.
Virtanen ei aio mennä sairaalaan vierailulle, mutta toivoo että läheinen pääsisi pois hengityskoneesta.
– Hän oli suuri osa elämääni hyvin pitkään, mutta hylkäsi ja teki hyvin selväksi, ettei tule hyväksymään valintojani, joten suljin hänet elämästäni, niin hyvässä kuin pahassa. Jotenkin kirjoitukseni pointti oli tuoda esille ajatus, että pitäisikö vain teeskennellä ilman minkäänlaisia tunteita vastaavassa tilanteessa ja ryömiä häntä koipien välissä paikalle pahoitellen kaikkea? Nyt kirjoittaessani oivalsin, ei ole mitään anteeksi pyydettävää. Elämä jatkuu. Toivon, että se jatkuu hänenkin kohdallaan. <3
Koko kirjoitus Joni Virtasen kotisivuilla.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut