Roolihahmon ongelmat ovat Pete Latulle tuttuja myös tosielämästä: ”Tuttujani on menehtynyt alkoholismiin”
Näyttelijä Pete Lattu on näytellyt suositussa Salatut elämät -sarjassa Kalle Laitelaa vuodesta 1999. Hän ehti olla sarjasta pois yli kymmenen vuotta, kunnes palasi takaisin vuonna 2012.
Hänen esittämmänsä Kalle kamppailee alkoholiongelman kanssa.
– Olen hyvin vanha ihminen, että olen törmännyt alkoholismiin myös tosielämässä. Tuttuja on myös menehtynyt alkoholismiin, joten on aika hyvät tiedot hahmon näyttelemiseen, Pete Lattu myöntää Metropolille.
– Hahmon näytteleminen ei ole ollut rankkaa, vaan ennemminkin mielenkiintoista, kun pääsee näyttelemään suuria tunnetiloja.
Mikä on oma suhteesi alkoholiin?
– Hauska kysymys, jota kukaan ei ole minulta aiemmin kysynyt. Olen ollut puolet elämästäni ravintoloissa töissä ja myös omistajana. Tiedän suurimman osan juomasekoituksista, miltä ne maistuvat ja monista pidän. Minulle on ollut viime aikoina vaikeata juoda kahta alkoholiannosta enempää. Oma suhde alkoholiin on, että käytän sitä säännöllisesti, mutta hyvin vähän, Pete toteaa.
Roolihahmo Kalle ei seuraa Peteä vapaa-ajalle.
– Joskus tuntuu, että se on saattanut seurata läheisiäni vapaa-ajalle. Kun ihmiset tulevat juttelemaan minulle, niin heitä saattaa kiinnostaa, mitä Kallelle kuuluu sen sijaan, että mitä minulle, Kalle toteaa.
– Kymmenen vuotta sitten tämä ärsytti enemmän, mutta nykyään minulla on lämpöisän hyväksyvä suhtautuminen asiaan, koska on ymmärrettävää, että menee puurot ja vellit sekaisin. Kalle on heille paljon tutumpi.
Pete on saanut vuosien saatossa runsaasti palautetta työstään.
– Hirveän paljon tulee palautetta, jossa kehutaan roolihahmoani ja näyttelemistäni. En kauheasti lue keskustelupalstoja, joten en tiedä, jos hahmosta tulee ikävää palautetta. Kasvokkain ihmiset tulevat harvoin antamaan negatiivista palautetta. Jonkin verran jotkut saattavat sättiä juonenkäänteistä, Pete toteaa.
Lue myös:
Pete Lattu vietti omannäköisensä kesäloman – ”Maakuopassa eristyksissä sivilisaatiosta”
Pete Lattu ei tunnista itseään vanhoista Salkkarit-jaksoista – ”Olimme niin pieniä ja naiiveja”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa