Sankarikoira vaistosi isäntänsä heikentyneen tilan – pelasti toiminnallaan ihmishengen
Eläimet saattavat joskus vaistota, kun jotain on vialla. Keskellä yötä omistajansa herättänyt labradorinnoutaja Kira oli pariskunnan suojelusenkelinä, kun se herätti pariskunnan vaimon pissaamalla tämän päälle.
Herätys oli taatusti varsin epämiellyttävä, mutta se oli samalla sankariteko. Sinna Suhonen oli herätellyt miestään, tarkoituksenaan vaihtaa lakanat, mutta samalla hän huomasi miehensä olevan varsin heikossa kunnossa.
Diabetesta sairastava aviomies Juha Suhonen heräsi lopulta ja pystyi nousemaan omin avuin ylös vuoteesta. Juhan tila parani syömisen myötä, kun verensokeri alkoi kohota.
– Muistan, kuinka minua pyörrytti ylös noustessa. Mittasin verensokerin, ja mittari näytti low-tilaa, mikä tarkoittaa, ettei sokeria ole enää paljoa veressä, Juha kertoo öisistä tapahtumista Ilta-Sanomille.
Diabetes on ollut jo yli 20 vuotta osa Juhan elämää. Liian alhainen verensokeri voi aiheuttaa kouristelua tai kooman ja pahimmassa tapauksessa se voi johtaa jopa kuolemaan.
– Uskon, että Kira halusi herättää minut hyvästä syystä. Aikaisemmin yön aikana Kira ravasi ympäri makuuhuonetta, kun yleensä se nukkuu todella levollisesti. Kira on todella rauhallinen koira ja ei ole pissannut sisälle enää aikoihin, kertoo Sinna.
Sinna kertoi Ilta-Sanomille, että Kira on myös aikaisemmin haistellut Juhaa, huomatessaan verensokerin laskemisen.
– On hyvä tietää, että jos verensokeri laskee yöllä alas, niin äärimmäisessä tilassa koirakin alkaa reagoimaan. Voin hyvin pitkälti nukkua yöni rauhassa, toteaa Juha.
Lähde: Ilta-Sanomat
(Kuvan koira ei liity tapaukseen)
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Salatut elämät päättyy shokkiin!