Sara La Fountain kohtasi suuren surun – julkaisi koskettavan päivityksen: ”Tiedän, että olet paremmassa paikassa”
Tunnetun huippukokin Sara La Fountainin isoäiti on kuollut. La Fountain kertoo suru-uutisesta omalla Instagram-tilillään.
Julkaisunsa yhteyteen La Fountain on lisännyt liudan kuvia edesmenneen isoäitinsä hautajaisista. Sara muistelee rakasta isoäitiään koskettavassa saatetekstissä.
– Ihanan mummoni Leenan muistoksi, Sara pohjustaa englanninkielistä kirjoitustaan.
– Isoäidin rakkaus on ainutlaatuista. Jumalan on täytynyt antaa meille isoäidit piristämään elämäämme, täydentämään elämäämme ja tekemään meistä parempia ihmisiä, hän jatkaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Sara kertoo viettäneensä merkittävän osan lapsuudestaan isoäitinsä kanssa keittiössä maistellen erilaisia ruokalajeja. Leena-isoäiti opetti Saralle paljon sienistä, marjoista ja yrteistä. Lisäksi hän opetti Saran arvostamaan luontoa, ja sen tuomaa rauhaa.
– Isoäiti opetti minulle myös paljon rakkaudesta ja perheen merkityksestä sekä perinteiden ylläpitämisestä, Sara painottaa.
– Hän ei ole koskaan ollut vain ”isoäitini”, vaan suojelijani, ystäväni ja inspiraationi.
Postauksensa lopussa Sara ylistää isoäitiään vuolain sanoin.
– Rakastan sinua, isoäiti – olit todella erityinen, erityinen nainen, todellinen nainen! Muistosi elävät meissä aina, Sara muotoilee.
– Kiitos uhrauksistasi, huolenpidostasi, rakkaudestasi ja kaikesta, mitä olet tehnyt minun hyväkseni. Missä tahansa oletkin, tiedän, että olet paljon paremmassa paikassa, hän kiteyttää.
Lue myös:
Suomen kuumin tv-kokki Sara La Fountain täytti 40 – katso kuvat vuosien varrelta!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä