
Siamilaiset kaksoset valmistautuvat leikkaukseen, josta saattaa selvitä vain toinen
Siamilaiset kaksoset Joy and Joyce Magsino, 10, syntyivät päistään yhteenkasvaneina. Kaksosten vanhemmilla Patrick ja Jomarie Magsinolla ei ollut varaa leikkaukseen. Paikallinen hyväntekeväisyysjärjestö tarjoutui alunperin auttamaan perhettä, mutta lakkautti apunsa, kun lääketieteen ammatilaiset kertoivat, että operaatio saattaisi koitua kaksosten kuolemaksi.
Nyt köyhä filippiiniläisperhe on kuitenkin saanut kerättyä rahat leikkaukseen. Syyskuussa perheen tiedottaja kertoi:
– Lääkärit kertoivat, että operaatiossa on paljon riskejä, sillä yksi hermo yhdistää tytöt, ja se pitäisi yhdistää uudelleen sekunneissa tai toinen heistä voi kuolla.
Tyttöjen isä kertoo, että he itse toivovat erottamisleikkausta. Isän mukaan Joyce on kaksosista hallitsevampi ja saa yleensä tahtonsa periksi.
– Kaksoset ovat kehittäneet kyvyn ymmärtää toisiaan hyvin, mutta heillä on toisinaan erimielisyyksiä siitä, mitä he haluavat tehdä, isä valaisi.
Isän kuvaamalla videolla tytöt ottavat selfieitä kuin ketkä tahansa ikäisensä.
Lähde: Metro UK
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut