Silikoniselle uunikintaalle löytyy nyt myös muita käteviä käyttötapoja!
Tällä hetkellä eletään aikaa jolloin mihinkään, varsinkaan julkisissa tiloissa, ei haluta koskea paljain käsin. Monissa kaupoissa on tarjolla kertakäyttökäsineitä, joilla voi koskea turvallisesti kaupassa oleviin tuotteisiin, kärryihin sekä muihin asioihin, joihin kaupoissa on pakko koskea.
Monilla ovat mukana omat käsineet, joita ei riisuta koko kauppakäynnin aikana. Entä jos tätä COVID-19 -viruksen ajanjaksoa vietetään vielä silloinkin, kun käsinekausi on jo ohi? Silloin ne käsineet saattavat unohtua helposti kotiin.
Tässä olisi yksi ratkaisu, jota voidaan käyttää apuna vaikka heti. Hanki silikoninen uunikinnas, ja laita se kiinni itseesi vaikkapa jojolla, jossa on tarpeeksi pitkä sisään automaattisesti rullautuva naru. Ehkä sinulta löytyy sellainen edellisen laskettelureissun jäljiltä?
Silikonikintaalla on kätevä ottaa kiinni mistä tahansa kohteesta, johon et halua koskea paljain käsin. Näitä juuri tähän tarkoitukseen tehtyjä silikonikintaita myydään nyt ihan oikeastikin, joten niitä ei tarvitse välttämättä hankkia keittiötarvikekaupoista.
Tässä alla on kuvia tästä virallisesta tuotteesta, jota voit käyttää estääksesi viruksen pääsyn käsiin, ja sitä kautta muihin kehonosiin. Sitä löytyy kuvien mukaan monissa eri väreissä ja malleissa.

Lähde ja kuvat: SadAndUseless
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn