Sini Ariell: Tuntui oudolta puhua erosta parhaan ystävän kanssa, joka oli samalla se, josta olin juuri eronnut
Sini Ariell on monille tuttu Tatuointistudio HelsINK -televisiosarjasta. Sini on myös pin up -malli, juontaja ja bloggaaja. Nyt kaunotar summasi elämänsä tärkeimmät tapahtumat CasinoEuron blogivieraana.
Sini Ariell-Bonds tietää omakohtaisesti, miten voimaannuttava vaikutus vaikeuksilla voi olla. Sini on joutunut aikuisikänsä aikana kohtaamaan perustavaa laatua olevia ja henkisesti raskaita vastoinkäymisiä sekä erilaisia sattumuksia, jotka ovat johdattaneet hänet nykyhetkeen.
Sinin henkinen kantti ja pitkä avioliitto romahtivat lääkärin lausuntoon, jonka mukaan Sini ei ollut kykenevä koskaan saamaan biologisia lapsia. Molemmat olivat suuresti halunneet perustaa perheen, joten Sini päätti antaa edes miehelleen mahdollisuuden siihen eroamalla hänestä. Eroprosessi oli haastava, sillä Sinin mies oli samalla myös hänen paras ystävänsä.
– Tuntui oudolta puhua erosta parhaan ystävän kanssa, joka oli samalla se, josta olin juuri eronnut, Sini kommentoi eron jälkeisiä tapahtumia.
Sini kävi samaan aikaan elämässään läpi monia muitakin mullistuksia, jotka johtivat hänet lomamatkalle Thaimaahan vuonna 2015. Matkalla Sinin elämä mullistui jälleen paikallisessa tatuointistudiossa, jossa hän kohtasi energiaa puhkuvan rempseän australialaisen, Stuartin.
– Istua rupattelimne henkilökunnan kanssa sohvilla, kun sisään paukkasi valtavalla energialla hyväntuulinen ja kovaääninen australialainen. Hänellä oli päällään surffishortsit ja hihaton, jossa oli tiikerin kuva. Koko studio raikui, kun hän iloisena selitti olevansa sen verran kännissä, ettei luottanut itselleen lompakkoa mukaansa, joten tulee hoitamaan varausmaksunsa myöhemmin tällä viikolla. Hän oli lähdössä ulos ja katsahti minuun ja sanoi: ”Kivat tatskat”, johon minä vastasin: ”Kiva hihaton, anna se mulle”. Siinä väänsimme pari lausetta vittuilevaan sävyyn ja hän poistui nauraen, Sini kertoo.

Parin seuraava kohtaaminen eteni elokuvamaisten repliikkien myötä matkan jatkumiseen yhdessä. Sini muutti myöhemmin Australiaan ja meni loppuvuodesta 2015 naimisiin Stuartin kanssa. Stuart ei halunnut missään nimessä lapsia elämäänsä ja Sinikin oli sinut lapsettomuutensa kanssa, mutta sitten heitä kohtasi valtava yllätys. Vastoin lääkärin virallista lausuntoa Sinin mahdottomuudesta saada lapsia, hän oli raskaana.
Raskaus aiheutti parisuhteessa kriisin, josta he ovat vieläkin hiljalleen elpymässä. Nyt kuitenkin Sinin mukaan lasta ja perheen perustamista odotetaan innolla.
Lue Sinin kiehtova ja yksityiskohtainen kertomus elämänsä tärkeimmistä tapahtumista osoitteessa CasinoEuro.com!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn