Snookerin Masters-finaalissa erikoinen keskeytys – voimakkaat pieruäänet saivat katsomon räjähtämään nauruun! Katso ja kuuntele
Snooker on hiljainen urheilulaji, jonka turnauksissa tuhannet katsojat seuraavat hiirenhiljaa ja keskittyneesti verkapöydällä tapahtuvia millintarkkoja lyöntejä.
Hiljaisuutta tarvitaan, koska laji on vaikea ja pelaajien täytyy keskittyä suorituksiinsa huolellisesti ilman häiriöitä, aivan kuin esimerkiksi golfissa ja tenniksessä.
Sunnuntaina pelatussa Snookerin Masters-finaalissa hiljaisuus rikottiin varsin erikoisella tavalla, kun YouTube-kanava Troll Stationin ”pränkkeri” täräytti finaalin ratkaisevilla hetkillä äänille voimakkaita pieruääniä.
Pränkkeri sai äänet aikaan elektronisella pierukoneella ja hän oli harjoitellut temppuaan turnauksessa jo kuusi päivää aiemmin. Mies toisti tempauksensa sunnuntain finaalissa, jossa Stuart Bingham ja Ali Carter kamppailivat 250 000 punnan (noin 293 000 euroa) palkintopotista.
Finaalin viidennessä erässä kesken Binghamin lyöntiä katsomosta alkoi kuulua voimakkaita pieruääniä. Erotuomari keskeytti pelin ja alkoi etsiä häirikköä Binghamin kanssa. Tähyilyn aikana ilmoille kajahti lisää pieruja vielä äänekkäämmin, jolloin finaalia paikan päällä seuranneet 2 000 katsojaa räjähtivät nauruun.
Yleisö saatiin kuitenkin rauhoitetua ja peli jatkui. Bingham voitti lopulta finaalin10-8.
Myöhemmin pränkkeri paikallistettiin ja hänet heitettiin pois katsomosta. Alla Troll Stationin julkaisema video tapahtuneesta.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä