baba-vanga
Sokeaa Baba Vangaa kutsutaan Balkanin Nostradamukseksi, eikä ilmeisesti syyttä. 85-vuotiaana vuonna 1996 kuolleen bulgarialaisen selvänäkijän tulevaisuuden ennustukset ovat osuneet hämmästyttävän tarkasti oikeaan. Peräti 85 % naisen ennustuksista on jo toteutunut.
Englantilaisen The Mirror-lehden mukaan 12-vuotiaana sokeutuneen Vangan kyvyistä vakuuttuneet sanovat naisen ennustaneen New Yorkin World Trade Centeriin tehdyn terrori-iskun sanomalla ”amerikkalaisten veljeskunnan kaatuvan kahden teräslinnun hyökkäykseen”.
Vangan kerrotaan ennustaneen vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamin sanomalla, että ”valtava aalto laskeutuu suurelle rannikolle, peittäen ihmiset sekä kaupungit [ja saa] kaiken katoamaan veden alle”.
Vuonna 1980 Vanga ennusti, että elokuussa 1999 ”Kursk jää veden alle ja koko maailma suree tapahtunutta”. Ennustus toteutui 12. elokuuta vuonna 2000, kun venäläinen sukellusvene Kursk upposi Barentsinmerellä. Sukellusveneen koko 118-jäseninen miehistö menehtyi onnettomuudessa.

Vangan tällä hetkellä huolestuttavan ajankohtaisen ennustuksen mukaan tuntemamme Eurooppa ”lakkaa olemasta” vuoden 2016 loppuun mennessä ja niin on tavallaan käynyt, kun Iso-Britannian päätti erota Euroopan unionista. Vangan ennustukset loppuvuodelle ovat vieläkin pelottavampia. Naisen mukaan Euroopan manner jää ”lähes tyhjäksi” ja ”muuttuu joutomaaksi, jossa ei ole käytännössä minkäänlaista elämää”. Vanga on myös ennustanut, että “muslimit tulevat käyttämään kemiallisia aseita eurooppalaisia vastaan”.
Bulgarialaisnaisen on sanottu ennustaneen jo 1950-luvulla, että napajäät alkavat sulaa. Hänen myös väitetään sanoneen, että Yhdysvaltojen 44. presidentti on mustaihoinen. Molemmat näistä ennustuksista ovat toteutuneet, mutta hämmentävästi hänen myös kerrotaan varoittaneen, että sama 44. presidentti olisi ”viimeinen amerikkalainen presidentti”.
Vangaan uskovat pelkäävät, että hänen ennustuksensa ”suuresta muslimisodasta” ja äärimuslimien hyökkäyksestä Eurooppaan ovat jo alkaneet toteutua Arabikevään 2010 ja Syyrian konfliktin muodossa. Vanga on myös sanonut, että Euroopasta tulee islamistinen kalifaatti vuoteen 2043 mennessä.
Vielä pidemmälle tulevaisuuteen menevissä ennustuksissa Vangan mukaan kommunismi tekee paluun vuoteen 2076 mennessä ja Marsissa syttyy sota vuonna 3005.
Vangan ennustuksia kritisoineiden mukaan Balkanin Nostradamukseen uskovat muuntelevat naisen ennustuksia, jotta ne näyttäisivät toteutuneen.
Yksi Vangan ennustuksista onnnistui vain puolittain. Naisen mukaan vuoden 1994 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaalissa pelaavien joukkueiden nimien piti molempien alkaa b-kirjaimella, mutta itse asiassa finaalissa pelasivat Brasilia ja Italia.
Vangan ennustukset maailman neljän päämiehen murhayrityksistä vuonna 2010 sekä ydinsodasta Euroopassa vuosina 2010-2016 eivät onneksi toteutuneet.
Aivan kaikki Vangan tulevaisuuden visiot eivät olleet läpeensä synkkiä, sillä hän on mm. ennustanut uuden energiamuodon keksimisen ja nälänhädän loppumisen 2025-2028 tienoilla, sekä kaikista sairauksista eroon pääsemisen kloonauksen avulla.
Lähde: The Mirror
Kuva: Wikimedia