Kuva: Unsplash, Stefan Heesch
Suomalaistutkijoiden mullistava havainto – koira voi löytää koronaviruksen testiä luotettavammin haistamalla
Helsingin yliopiston tutkimuksissa on käynyt ilmi, että hajuerotteluun koulutetut koirat saattavat havaita koronaviruksen luotettavammin kuin laboratoriokokeet, kerrotaan Helsingin yliopiston tiedotteessa.
Eläinlääketieteellisen tiedekunnan ja lääketieteellisen tiedekunnan tutkijat ovat yhdistäneet voimansa COVID-19-tartunnan saaneiden tunnistamiseksi hajuerottelulla.
– Meillä on ennestään vankka kokemus koirien kouluttamisesta hajuerotteluun. Oli mahtavaa nähdä miten nopeasti koirat omaksuivat jälleen uuden hajun, kertoo tutkimuksen ja DogRisk-ryhmän johtaja Anna Hielm-Björkman.
Tutkijat aloittavatkin laajan potilasnäytteiden keräämisen varmistaakseen havainnon.
– On varmistettava monia asioita ennen kuin hajuerottelua päästään soveltamaan käytännössä, kertoo infektiosairauksien professori Anu Kantele Helsingin yliopistosta.
Koulutetut koirat ovat alustavissa tutkimuksissa onnistuneet erottamaan terveiden ja koronainfektioon sairastuneiden virtsanäytteet. Testien perusteella koirat saattaisivat suoriutua tehtävästä nopeasti ja yltää jopa luotettavampiin tuloksiin kuin nykyiset molekyylipohjaiset laboratoriokokeet.
Hajuerotteluun koulutettuja koiria voisi jatkossa hyödyntää koronavirustartunnan saaneiden tunnistamisessa useissa tehtävissä esimerkiksi vanhainkodeissa, sairaalahenkilökunnan seulonnassa ja tullin palveluksessa lentokentillä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”