Iskelmätähti Suvi Teräsniska, 37, on tehnyt yllättävän päätöksen: laulaja ei järjestä tänä vuonna lainkaan perinteisiä joulukonserttejaan.

Teräsniska kertoi asiasta Instagramissa julkaisemassaan tiedotteessa.

– Suvi Teräsniska EI tee tänä vuonna joulukonsertteja, julkaisussa ilmoitetaan.

Ratkaisu on merkittävä, sillä suositut joulukonsertit ovat muodostuneet monille faneille tärkeäksi osaksi joulunodotusta. Tänä vuonna artisti haluaa kuitenkin rauhoittaa loppuvuotensa.

– Suvi pitää joululoman ja laittaa joulun kotona, tiedotteessa kerrotaan.

Ennen lomalle jäämistään Teräsniskalla on edessään kiireinen syksy. Hänen esiintymiskalenterinsa on täynnä keikkoja loka- ja marraskuussa, minkä lisäksi hänet nähdään syksyllä Elämäni biisi -ohjelmassa.

Vuodesta 16-vuotiaana keikkalavoja kiertäneen laulajan vuoden viimeinen esiintyminen järjestetään 29. marraskuuta Porissa.

Fanit ovat ottaneet uutisen vastaan haikeina mutta ymmärtäväisinä. Myös laulaja Paula Vesala kommentoi kollegansa ratkaisua lämpimästi.

– Nytkö se tapahtuu! Ihanaa kotijoulua koko perheelle, Vesala kirjoitti sydänemojien kera.

Teräsniska ei jätä joulumusiikin ystäviä täysin tyhjän päälle, vaan kehottaa yleisöään tutustumaan muiden artistien konsertteihin. Omana suosituksenaan hän nostaa esiin Rajaton-yhtyeen joulushow’n.

LUE MYÖS: