Syrjähyppysivusto teki Ilkka Kanervan vaalityön – nousi Turun ääniharavaksi
Kunnallisvaaleissa eniten ääniä sai nukkuva puolue, sillä jopa 41,8 % jätti äänestämättä. Suomalaiset siis keskittyvät mieluummin sängynpohjalle, mutta onneksi makuuhuonetouhut nousivat kuitenkin voittajaksi myös äänestäneiden osalta.
Ilkka Kanerva nousi oman vaalipiirinsä ääniharavaksi ilman suuria henkilökohtaisia panostuksia kampanjointiin. Vaalityön hoitikin tällä kertaa täysin erilainen taho, nimittäin syrjähyppysivusto AshleyMadison.com. Sivusto piti omalla mainoskampanjallaan huolen siitä, että kansanedustaja saa riittävästi julkisuutta ilman sen suurempaa vaalityötä.
AshleyMadison.com ei halua profiloitua poliittisesti, vaikka pitikin Kanervaa vahvasti esillä vaalien alla.
– Kansanedustajan puolueella ei ole merkitystä. Kun pettämisestä on jäänyt kiinni, ja asia on tullut julkisuuteen, voivat muut samaistua julkipettäjään. Ilkka Kanerva voidaan nähdä ihmisenä, joka ei ole puhtoinen tai virheetön. Hän on aito ihminen, virheineen kaikkineen ja äänestäjät ovat tämän myös huomanneet, kommentoi AshleyMadison.comin Suomen maajohtaja Timo Uusi-Kerttula.
– Pettäminen ja siitä kiinnijääminen ovat tehneet Kanervasta ehkäpä vielä entistä luotettavamman henkilön, Uusi-Kerttula summaa.
Ilkka Kanervan kotikaupunki Turku kuuluu myös Suomen viiden vilkkaimman syrjähyppykaupungin joukkoon. Turussa suurimmaksi puolueeksi nousi Kanervan puolue Kokoomus, ja suurin osa AshleyMadison.comin jäsenistäkin kertoi äänestävänsä Kokoomusta.
– Ei pettäminen silti ole vain kokoomuslaisten yksinoikeus. SDP:n pettäjäpiispa Ilkka Kantola keräsi huimasti ääniä ja hänhän nousi julkisuuteen myös avioliiton ulkopuolisesta suhteestaan. Äänestäjät hyväksyvät syrjähypyt vaaliehdokkailtaan, mutteivät omilta kumppaneiltaan?
– Seuraavien vaalien alla pitää varmaan tarjota suoraan puolueille mahdollisuutta olla meidän kumppanimme. Kaikki pettäjät vain reilusti esille ja äänisaalis näyttäisi taatulta, Timo Uusi-Kerttula naurahtaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!