Talonmies paljastaa Metropoli.netille, mitä kaikkea hän on uransa aikana nähnyt – "Pariskunta harrasti aikuisten juttuja rappukäytävässä"
Talonmiehen työssä voi törmätä jos jonkinmoiseen tapahtumaan ja tilanteeseen.
Eräs Helsingissä asuva talonmies paljasti Metropoli.netille viisi erikoista asiaa, joihin hän on törmännyt monivuotisen uransa aikana.
– No yleisimpiähän juttuja on se, että joku nukkuu rappukäytävässä. Monta kymmentä kertaa olen herättänyt jonkun rappusten alta tai keskeltä käytävää ja joutunut ajamaan tiehensä, talonmies kertoo.
– Toinen juttu on kuitenkin hieman erikoisempi. Eräänä aamuna kun kävelin hiekoituslaatikolle, löysin sieltä muovikassillisen upouusia vaatteita. Kukaan ei niitä tullut hakemaan, joten toimitin ne poliisille. Olikohan lie varastettu.
– Kolmas juttu on jäänyt ehkä eniten mieleen. Löysin nimittäin pariskunnan harrastamassa seksiä rappusten alla. Kun kävelin siihen ja sanoin, että löytyisiko toiminnalle parempi paikka, vastasi päällä oleva mies minulle: ”Ihan just. Ollaan kohta valmiita.” No muutaman minuutin päästä he lopettivat ja kävelivät pois. Mies halusi vielä kätellä, mutta minä en. Mitä lie silläkin kädellä on juuri tehty, talonmies pohtii.
– Neljänneksi voisin kertoa, että on yllättävän yleistä löytää ihmisen ulostetta sekä käytävältä että pihalta. Virtsaa toki löytyy melkein kuukausittain, mutta myös ulostetta on tullut kerättyä pois useamman kerran. Eikö vessaa löydy tarpeeksi nopeasti? ihmettelee talonmies.
– Viidenneksi sitten tulee mieleen se kerta, kun joku oli unohtanut takapihan oven auki keskellä talvea ja lunta oli tupruttanut sisään kohtuullisen paljon. Kun pääsin paikalle, oli eräs asukas rakentanut lumesta pienen lumiukon ja laittanut sille jopa pienen porkkanankin nenäksi, talonmies naurahtaa.
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa