Tässä monta hyvää syytä miksi naiset elävät miehiä pitempään
Oletko koskaan miettinyt, että miksi naiset elävät usein pitempään kuin miehet? Nyt sitä ei tarvitse enää miettiä, koska on löytynyt aika monta kuvaa tilanteista, joissa miehet ovat tehneet jotain uhkarohkeaa, joka voi viedä vaikka hengen.
Osa näiden kuvien miehistä ei taida edes tajuta, että kuinka vaarallisesta tilanteesta on kyse. Ainakin voisi luulla niin, koska kuka nyt esimerkiksi laittaisi jatkojohdossa kiinni olevaa laitetta lähellekään uima-allasta. Onhan se jatkojohto tuossa kuvassa kelluvan sandaalin päällä, mutta kosketus veteen tapahtuu silti aika helposti. Toivottavasti tuon jatkojohdon pistoke ei oikeasti ollut seinässä kiinni.
Aika moni kuva liittyy jonkin asian säätämiseen, korjaamiseen ja remontointiin, joka on yleensä miesten tehtävä. Toki niitä tekevät myös naiset, mutta näissä kuvissa ei naisia nähdä. Vaikka kyse olisi kuinka tärkeästä asiasta, jonka pitäisi toimia, kannattaisi miettiä jokin turvallisempi tapa sellaisen korjaamiseen. Pitää vain toivoa, että näiden kuvien ottamisen jälkeen ei ole tapahtunut mitään haaveria, ja kaikki näissä kuvissa olevat miehet ovat pysyneet hengissä.
Lähde ja kuvat: SadAndUseless
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huh mikä muutos! Archie Cruz on muuttunut mies!
- Spice Girlsien kulisseissa räiskyy – Tähdet rajussa riidassa keskenään
- Kasinorakastajan blogi: Seksihelle ja kuumat aiheet
- Poliisilla karu arvio Mette-Maritin Marius-pojan vaarallisuudesta
- Jere Karalahti joutuu hovioikeuteen: ”Kiireellisyysaste korkea”
- Mette-Marit yhä sairaalassa – kruununprinssi Haakon teki shokkipäätöksen
- Helena Petäistö on kuollut
- Kari Väänänen lopettaa näyttelijänuransa – syynä vakavat terveysongelmat
- Laulajalegenda Bonnie Tyler on kuollut 75-vuotiaana
- Vastikään eronnut Sofia Virta bailasi komistuksen kanssa – katso kuvat!
- Shokkitieto Mette-Maritista – totuus kuvien takana
- Poliisilla karu arvio Mette-Maritin Marius-pojan vaarallisuudesta
- Vastikään eronnut Sofia Virta bailasi komistuksen kanssa – katso kuvat!
- Jere Karalahti joutuu hovioikeuteen: ”Kiireellisyysaste korkea”
- Mette-Marit yhä sairaalassa – kruununprinssi Haakon teki shokkipäätöksen
- Huh mikä muutos! Archie Cruz on muuttunut mies!
- VilleGalle avautuu isyyshaaveistaan: ”Olen 38-vuotiaana ihan helvetin myöhässä”
- Spice Girlsien kulisseissa räiskyy – Tähdet rajussa riidassa keskenään
- Uutuuskirja: Pate Mustajärvi haki apua vatsavaivoihin kuukausia – syöpä löytyi liian myöhään
- Helena Petäistö on kuollut