Tässä on Henna Kalinaisen uusi rakas – katso kuva!
Henna Kalinainen on vaikuttanut erityisen hyväntuuliselta viime aikoina ja syykin on nyt selvillä.
Henna on löytänyt elämäänsä miehen, jonka kanssa hän ilmiselvästi viihtyy erittäin hyvin. Tosi-tv-veteraani kirjoitti blogissaan matkustaneensa Milanoon miehen kanssa, jota hän tapailee.
– Lähdin Milanoon pyynnöstä, kun yksi kaveri halusi minut matkaseuraksi! Tai no kai tätä voisi nykyään kutsua jo tapailusuhteeksi! Nähdään ja soitellaan säännöllisesti, käydään deiteillä ulkona ja matkustetaankin jo yhdessä! Uusi matkakin on jo plakkarissa. Matkan ajankohta ei ollut yhtään pahitteeksi, sillä elämäntapamuutoksen myötä olen viettänyt paljon aikaa kotona ja ollut vaan, joten pieni maisemanvaihdos ja uudet aktiviteetit oli enemmän kuin tervetulleita!
Henna yhdisti kaupunkiloman omalla tavallaan hyötyliikunnaksi.
– Sitten löysin Milanosta täydellisen takin! Käytiin myös katsomassa Duomo katedraalia! Sinne alueelle uudestaan vielä viimeistään torstaina ja sitten minä pääsen irti Milanon kuuluisammalle kadulle missä kaikki merkkiliikkeet sijaitsee. Italialaiset kengät on löydettävä ennen kun poistun maasta. Shoppailu ja kaupungilla kiertely on selvää hyötyliikuntaa!
Victoria’s Secret -alusvaateliikkeestä näyttää jo löytyneen ostettavaa.
Henna myös julkaisi uudesta miehestään kuvan. Tsekkaa koko kirjoitus ja ”Herra X:n” kuva Henna Kalinaisen blogista!
1000 EURON MATKALAHJAKORTTI ARVOTAAN JOKA PÄIVÄ!!!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi