Todellinen sankariteko! Amin Asikainen pelasti 81-vuotiaan naisen keskeltä vaaratilannetta
Menestynyt nyrkkeilijä Amin Asikainen teki hiljattain sankarillisen teon pelastaessaan 81-vuotiaan, muistisairaan naisen. Asikainen oli löytänyt naisen hortoilemasta vilkkaalla moottoritiellä.
Sykähdyttävistä tapahtumista kertoo sosiaalisessa mediassa Asikaisen puoliso Nadia Ammouri.
Nadia kuvailee omalla Instagram-tilillään olevansa ylpeä miehensä uroteosta.
– Tänään Amin lähti töihin. Ennen Isoa Omenaa moottoritiellä autot hiljensivät huomattavasti. Niin hiljensi Aminkin. Noin 15-20 autoa kuitenkin jatkoivat siitä matkaansa tultua kohdalle mitä autot hiljensivät. Yksikään auto ei pysähtynyt auttamaan vaan kiersivät ja ajoivat ohi, Nadia aloittaa postauksensa.
– Amin pysähtyi tuttuun tapaan. Nousi autosta ja huomasi ihmisen hoipertamassa, kysyi: ”Hei, mitä teet täällä keskellä moottoritietä?” Huomasi heti ihmisen olevan vanhempi ja täysin eksyksissä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Nadian kertomuksen mukaan Amin nappasi rouvan kyytiinsä ja soitti apua. Puhelimen toisessa päässä neuvottiin, että Amin voisi ottaa naisen mukaan kuntosalille, jonne hän oli menossa treenaamaan.
– Vanhempi rouva jutteli ystävällisesti, mutta muisti pätki pahemman kerran. Amin otti naisen salille lämpimään odottamaan apua.
Nadia toteaa, että hänen kumppaninsa on aina ollut avulias ja nöyrä. Tämä auttaa usein ihmisiä, mutta ei tee siitä mitään numeroa.
– Olen ylpeä kulta siitä miten toimit taas, Nadia hehkuttaa rakastaan.
Koskettava postaus on kerännyt runsaasti ihastelevia kommentteja niin pariskunnan ystäviltä kuin tuntemattomilta faneilta.
– Aminin tuntien Gladiaattoreista niin, on todellinen taistelija ja herrasmies, hyvinvointivaikuttaja Aki Manninen toteaa päivityksen kommenttiosiossa.
– Amin on kultaa, ylistää Aleksi Valavuori.
– Itku tuli. Upea Amin, sydän paikallaan. Omalla äidillä on muistisairaus. Pitää auttaa ihmisiä! Aina, eräs seuraaja kiteyttää.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?