Tutkijatohtori: Valtaosa koronatartunnoista leviää superlevittäjien välityksellä
Uusien tutkimusten mukaan suurin osa koronatartunnoista on pienen vähemmistön aikansaannosta. Tätä vähemmistöä kutsutaan supertartuttajiksi.
Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelo kirjoittaa blogissaan, että vain 10 prosenttia koronatartunnan saaneista vastaa 80 prosentista tartunnoista.
Suomessa suuri osa varhaisimmista koronatartunnoista liittyy massatapahtumiin. Näistä esimerkkinä on muun muassa Helsingin Musiikkitalossa maaliskuun alussa järjestetty konsertti.
Aivelon mukaan superleviäminen johtuu monista seikoista. Osa erittää hengitysteissään enemmän virusta kuin toiset ja jotkut yskivät ilmaan enemmän viruksia. Toiset taas säilyvät terveempinä, vaikka erittävätkin paljon viruksia.
– Yksi syy, miksi jotkut ovat superlevittäjiä, on oireettomuus.
Taudin leviämisessä riskin muodostavat oireettomat ihmiset, jotka eivät tiedä kantavansa virusta. Esimerkiksi oireeton, mutta tartuntaa kantava kotihoidon työntekijä voi siis kuljettaa virusta kodista toiseen. Oireilevat puolestaan pysyvät kotonaan.
Köyhyys altistaa superlevittämiselle
Ahtaasti asuvat ihmiset saavat tartunnan muita helpommin ja esimerkiksi Singaporessa koronavirusepidemia leviää ulkomaisten rakennustyömiesten keskuudessa. Työmiehet on majoitettu suuriin asuntolihin ja kehnoihin oloihin.
Tampereen yliopiston epidemiologian professori Pekka Nuorti kertoo Helsingin Sanomissa, että erityistä huomioita pitäisi kiinnittää ympäristöön jossa koronavirus tarttuu.
– Suljetuissa ympäristöissä, kuten pitkäaikaishoitolaitoksissa on tapahtunut todella paljon tartuntoja ympäri maailmaa, hän kertoo.
Myös Aivelon mukaan tilanteet, joissa virus leviää tehokkaasti tulisi tunnistaa.
– Leviämistapahtumat kertovat siitä, että kyseessä ovat aivan tavalliset sosiaaliset tapahtumat, kuten häät, syntymäpäivät, laskettelukeskusten after skit, uskonnolliset kokoontumiset ja kotona järjestettävät illalliskutsut.
Japanilaiset tutkijat ovat selvittäneet, että suljetuissa ympäristöissä on 19 kertaa suurempi riski saada tartunta kuin avoimissa ympäristöissä.
– Lohdullista superleviämisessä on se, että merkittävä osa tartunnan saaneista ei juuri levitä virusta eteenpäin, Aivelo muistuttaa.
Lähde: Iltasanomat
Lue myös veriryhmän vaikutuksesta oireiden voimakkuuteen.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”