Työtön äiti pidätettiin, kun hän virtsasi jo kolmannen kerran sotamuistomerkille
Brittiläinen Kelly Martin, 43, saatiin kiinni itse teossa, kun hän virtsasi sotamuistomerkille jo kolmannen kerran kahden vuoden sisällä.
Koditon Martin sai vankilatuomion, kun oikeudessa kerrottiin hänen virtsanneen humalassa poikaystävänsä John Hicksin päälle sotamuistomerkillä (kuvassa) Iso-Britannian Essexissä. Naisen kerrottiin virtsanneen muistomerkille ensimmäisen kerran viime vuoden huhtikuussa ja uusineen tekonsa pari kuukautta myöhemmin.
Poliisit saivat Martinin ja tämän poikaystävän kiinni silminnäkijöiden havaintojen perusteella.
– Syytetyn nähtiin kyykkivän ja virtsaavan herra Hicksin päälle sotamuistomerkillä. Nainen oli erittäin humalassa ja piteli kädessään tölkkiä, jossa oli ekstravahvaa olutta, syyttäjä totesi.
Martin myönsi oikeudessa muun muassa julkisen siveyden rikkomisen, pahoinpitelyn, uhkaavan käytöksen ja kannabiksen hallussapidon. Hän sai seitsemän kuukauden tuomion siveysrikkomuksista ja kahden kuukauden tuomion pahoinpitelystä. Martinilla kerrotaan olevan viisi lasta, joita hän näkee silloin tällöin. Nainen on ollut koditon kahden ja puolen vuoden ajan.
Lähde: The Sun
Kuva: War Memorials Online / David Larkin
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt