Tytär varasti kondomeja, isä tappoi hänet!
Saksalainen muslimi-isä on tunnustanut kuristaneensa oman tyttärensä kuoliaaksi tämän jäätyä kiinni kondomien varastamisesta viime tammikuussa.
Asiaa puidaan Darmstadtin tuomioistuimessa. Syyttäjän mukaan 19-vuotias Lareeb Khan tapettiin hänen äitinsä ja isänsä toimesta, tytön nukkuessa. Veriteon jälkeen Asadullah ja hänen vaimonsa Shazia olivat pukeneet vaatteet tyttärensä päälle, jonka jälkeen he olivat laittaneet hänet rullatuoliin, jotta saivat kuljetettua hänet autoon huomaamattomasti. Lopulta he jättivät ruumiin metsään ja vierittivät sen jyrkänteeltä alas.
Tuomioistuimen mukaan isä oli raivostunut tyttärelleen nähtyään poliisin lausunnon, jossa kerrottiin tytön jääneen kiinni kondomien varastamisesta hänelle ja poikaystävälleen. Vanhemmat eivät hyväksyneet Lareebin poikaystävää, koska hänelle haluttiin järjestetty avioliitto.
Uhrin äiti kertoi oikeudessa olevansa täysin aviomiehensä komennossa ja olleensa liian heikko pysäyttääkseen miestään tappamasta Lareebia. Äidin kertomus teilattiin, sillä pariskunnan nuorempi tytär Nida kieltäytyi puolustamasta äitiään oikeudessa. Nida kertoi äidin myös olevan yhtä jyrkkä kuin heidän isänsäkin, sekä pahoinpidelleen molempia tyttäriä sekä fyysisesti että henkisesti. Murha-iltana Nida oli lähetetty pois kotoa sukulaisten luo.
Nida kertoi oman mielipiteensä oikeudenkäynnissä.
– Äitiäni ei tukahdutettu. Hän sai tehdä mitä itse halusi. Hänellä oli tapana lyödä minua kepillä. Me emme koskaan saaneet puhua hänen [Lareebin] poikaystävästä. Isäni sanoi, että siskoni pitäisi olla pakotetussa avioliitossa Pakistanissa.
Oikeudenkäynti jatkuu edelleen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!