Tyttö koulutti lehmästä ratsun – katso parivaljakon taidonnäyte esteillä
Uusiseelantilaisella Hannah Simpsonilla, 18, on erikoinen ratsu. Tyttö toivoi 11-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi hevosta, mutta vanhemmat totesivat hankinnan olevan liian kallis. Hannahin veli haastoi tytön ratsastamaan sen sijaan Lilac-lehmällä, ja siitä sai alkunsa lehmän komea ura ratsuna.
Ennen Lilacilla ratsastamista Hannah oli ratsastanut poneilla vain kaksi kertaa ja kerran lampaalla. Tyttö kertoo lehmän olevan hänen paras ystävänsä.
Hannah on kouluttanut lehmänsä myös hyppäämään. Tyttö kertoo, että Lilac voi hypätä jopa 140-senttisiä esteitä.
– Se on lehmä, enkä voi olettaa, että sillä voi ratsastaa kuin hevosella. Ilman pientä kannustusta se ei tekisi yhtään mitään. Sillä on hyvin rauhallinen luonne, Hannah kertoo.
Maitotilalla työskentelevä Hannah ratsastaa Lilacilla ilman satulaa. Hän kertoo pudonneensa ratsultaan muutamia kertoja. Hannahilla on nykyään myös hevonen, mutta tyttö suosii yhä lehmällä ratsastamista.
– Hän on erityinen, Hannah toteaa Lilacista.
(Kuvan lehmä ei liity artikkeliin.)
Lähde: Mirror
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”