Vanhemmat "unohtivat" taaperon maissilabyrinttiin – ilmoittivat kadonneeksi vasta seuraavana aamuna
Yhdysvaltojen Utahissa pariskunnan kerrotaan jättäneen kolmevuotiaan poikansa maissilabyrinttiin maanantai-iltana. Poliisit saivat vasta tiistaiaamuna puhelun vanhemmilta, jotka kertoivat lapsen kadonneen ja sanoivat uskovansa tämän jääneen maissilabyrinttiin.
Tuntematon nainen, jonka poliisi nimesi ”laupiaaksi samarialaiseksi”, löysi pojan noin puoli kahdeksalta illalla labyrintin sisäänkäynniltä.
– Kuulostaa siltä, että huoneistossa asuu useita perheitä ja paljon lapsia, kertoi poliisipäällikkö Joe Monson.
Monsonin mukaan tapausta tutkitaan yhä.
– Heillä kesti niin kauan tajuta, että lapsi on kateissa – oliko se puhdas vahinko? Mitkä olivat olosuhteet? Näitä kysymyksiä tutkijat haluavat selvittää, poliisipäällikkö jatkoi.
Labyrintin henkilökunnan mukaan poika oli järkyttynyt, mutta rauhoittui, kun poliisit näyttivät hänelle elokuvan tietokoneelta. Josy Schmidt, joka on yksi labyrintin omistajista, kertoi heidän yrittäneen löytää pojan vanhemmat. Lopulta lapsi luovutettiin lastensuojeluviranomaisten huomaan. Tiedossa ei ole, onko poika palautettu perheelleen.
– On outoa, että he eivät huomanneet kotiin palatessaan tai nukkumaan mennessään, tai yön aikana, Schmidt ihmettelee.
Lähde: Kutw.com
(Kuva ei liity tapaukseen.)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”