Venäjä valmistautuu ydinsotaan – massaharjoituksessa 40 miljoonaa venäläistä!
”Amerikkalaiset skitsofreenikot teroittavat ydinaseitaan Moskovaa varten”, julistaa Venäjän puolustusministeriön johtama televisiokanava Zvezda TV englantilaisen Independent-lehden mukaan.
Independent uutisoi, että Venäjällä järjestetään maanlaajuinen harjoitus lännestä kohdistuvaa ydinhyökkäystä vastaan. Harjoituksessa valmistaudutaan ydinhyökkäyksen lisäksi kemiallisiin ja biologisiin iskuihin.
Kolme päivää kestävään harjoitukseen osallistuu 200 000 pelastustyöntekijää ja siinä vaaditaan yhteistyötä 40 miljoonalta siviililtä. Harjoitusta johtaa hätätilanteista vastaava valtionjohtoinen EMERCOM. Harjoituksessa keskitytään suojelemaan tärkeiden sekä mahdollisesti vaarallisten tilojen ja laitosten henkilöstöä ja kansalaisia radioaktiiviselta säteilyltä sekä kemialliselta ja biologiselta hyökkäykseltä.

EMERCOM on Independentin mukaan myös ilmoittanut rakentavansa Moskovan alle valtavat tilat, joissa jokainen pääkaupungin asukas saa täydellisen suojan ydinasehyökkäykseltä.

Venäjän ja Yhdysvaltojen välit ovat kiristyneet Syyrian viimeaikaisten tapahtumien vuoksi sekä siksi, että Vladimir Putin laittoi jäihin USA:n ja Venäjän välisen sopimuksen asekelpoisen ylijäämäplutoniumin tuhoamisesta.
Time-lehden mukaan Venäjä on modernisoimassa ydinasearsenaaliaan ja valmistamassa uuden sukupolven ydinaseita kantavia pommikoneita, kulkuneuvoilla liikuteltavia pitkänmatkan ohjuksia sekä ydinaseilla varustettuja sukellusveneitä. USA ja Venäjä ovat sopineet pitkänmatkan ydinaseiden vähentämisestä, mutta Indepententin mukaan Venäjä aikoo ydinaseohjelmallaan päihittää USA:n tämän hetken ylivoiman.
Lähde: Independent
Kuvat: Wikipedia
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn