Vieläkö pelkäät lähimaksamista? Lähes kaikki jo käyttävät sitä ja nostoraja pian tuplaantuu
Lähimaksamisen suosio kasvanut jo lähes 80 prosenttiin.
Muutama vuosi sitten ihmisiä varoitettiin lähimaksamisen vaaroista, mutta nykyisin jopa 79 prosenttia suomalaisista käyttää sitä, selviää Finanssiala ry:n pian julkaistavasta Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksesta. Lähimaksuraja nousee lähiaikoina 25 eurosta 50 euroon, minkä arvellaan entisestään lisäävän lähimaksun suosiota.
79 prosenttia vastaajista sanoo tutkimuksessa käyttävänsä maksukortin lähimaksuominaisuutta. Kaksi vuotta sitten luku oli 52 prosenttia. Erityisen suosittua lähimaksaminen on nuorten keskuudessa, mutta 75-79-vuotiaistakin 57 prosenttia vastaa käyttävänsä lähimaksua.
Pankit nostavat korttiensa lähimaksurajaa eri aikoihin. Esimerkiksi Aktia kertoo verkkosivuillaan, että sen korteilla raja nousee 12. huhtikuuta.
Rajan nousu vaatii joitakin toimia maksupäätteiden haltijoilta. Kioskinpitäjien ja muiden yrittäjien kannattaa olla yhteydessä maksupalveluntarjoajaansa tai laitetoimittajaan. Kortinhaltijoiden ei tarvitse tehdä mitään rajan nousemisen takia.
– Sekä kuluttajat että kaupan ala ovat toivoneet rajan nostamista. Lähimaksaminen sujuvoittaa ja nopeuttaa asiointia: kun kortin sirunluenta ja tunnusluvun näppäily jää pois, jonotuskin etenee sutjakkaammin, sanoo Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Kirsi Klepp.
Entä turvallisuus?
Lähimaksaminen on paitsi kätevää, myös turvallista – jopa perinteistä korttimaksamista turvallisempaa, sillä rosvo ei voi urkkia maksajan tunnuslukua olan yli. Lähimaksuja ei voi myöskään piippailla kannettavan maksupäätteen avulla väentungoksessa. – Kortin lukuetäisyys on lyhyt. Päätteen on oltava lähes kiinni kortissa, ja kortti on pidettävä hetken aikaa päätteen lähellä. Rahat saadakseen maksupäätteen haltijalla tulee lisäksi olla sopimus korttitapahtumien vastaanottamiseksi ja tili pankissa tapahtumien hyvitystä varten. Pankki tunnistaa asiakkaat ja tietää, kenelle rahat ovat päätyneet, Klepp sanoo. Lähimaksamiseen liittyviä väärinkäytöksiä ei ole tiedossa Suomessa eikä muualla Euroopassa. STT Ylin kuva: PixabayLUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa