Miksi lähes kaikki pakolaiset ovat nuoria miehiä?
Maahanmuuttoviraston tilastot osoittavat, että Suomeen tänä vuonna saapuneista turvapaikanhakijoista peräti 80 prosenttia on miehiä.
Muissakin Euroopan maissa tilanne on hyvin saman kaltainen. Eurostatin tilastojen mukaan EU:n kaikkiin 28 jäsenmaihin viime vuonna tulleista turvapaikanhakijoista 70 prosenttia oli miehiä. Kyseessä ovat nimenomaan nuoret miehet.
Mutta miksi juuri nuoret miehet pakenevat Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan?
1. Asiantuntijoiden mukaan nuoret miehet kohtaavat konfliktialueilla enemmän riskejä kuin muut ikäryhmät. Heitä saatetaan painostaa tai pakottaa liittymään johonkin aseelliseen ryhmittymään.
2. Välimeren ylittäminen huterilla, joskus jopa itse tehdyillä veneillä on niin riskialtista, ettei siihen kykene esimerkiksi invalidi tai vanhus. Tästä syystä lähtijä on yleensä nuori mies.
3. Joissakin tapauksissa perhe lähettää vain yhden henkilön ansaitsemaan suvulle rahaa ja heidän mielestään nuorella miehellä on tähän parhaat mahdollisuudet.
UNHCR:n viime vuoden katsauksen mukaan eniten pakolaisia on tullut kolmesta sotaa käyvästä maasta: Syyriasta (3,9 miljoonaa), Afganistanista (2,6 miljoonaa) ja Somaliasta (1,1 miljoonaa).
UNHCR:n mukaan kehittyvät maat vastaavat jopa 86 prosentista kaikista maailman pakolaisista. Suurin pakolaisten vastaanottaja on Turkki, jonne saapui viime vuonna 1,59 miljoonaa pakolaista.
Pakolaisvirrat aiheuttavat tällä hetkellä suuria jännitteitä Euroopassa, ehkä siitäkin syystä että valtaosa maailman pakolaisista sijoittuu yleensä konfliktimaiden köyhiin naapurimaihin, mutta nyt hakeudutaan vauraampana koettuun Eurooppaan.
Euroopan sisällä on epäsuhtaa pakolaisten vastaanottamisessa, etenkin mitä tulee Afrikasta ja Lähi-idästä tuleviin pakolaisvirtoihin. Samalla kun Unkari sulkee rajojaan, erityisen suuri akuutti paine kohdistuu talousvaikeuksista kärsiviin Italiaan ja Kreikkaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”