8-vuotias sankaripoika pelasti pikkusiskonsa tulipalosta – "Hän pelasti siskonsa hengen"
Palomiehet ovat yleensä sankareita palon sattuessa, mutta New Hampshiressa Yhdysvalloissa sankariksi nousi perheen nuorin poika. 8-vuotias veli pelasti siskonsa tulipalosta.
Tapahtumat saivat alkunsa viime kuun lopussa, kun perheen pihalla sijaitseva lato syttyi tuleen ja palo levisi taloon. John Holt, perheen isä, soitti hätänumeroon ja antoi puhelimen 8-vuotiaalle pojalleen, jotta pystyisi itse estämään paloa leviämästä. Harrison Holt, 8, puhui rauhallisesti puhelimeen, juoksi samalla olohuoneeseen, haki 11-kuukautisen pikkusiskonsa ja tapasi perheen pihalla.
John Holtin luovutettua sammutustöissä, hän meni perheensä luokse, jossa 8-vuotias Harrison seisoi veljensä ja siskonsa kanssa. Isä näki, kuinka poika kannatteli siskoa yhdellä kädellään ja puhui toisella palokunnalle. Poika oli täysin rauhallinen.
Seuraavat 20 minuuttia perhe katsoi, kun heidän talonsa paloi maan tasalle.
– Se oli epätodellinen hetki, sanoi John Holt.
Palomiehet saapuivat paikalle ja kehuivat Harrison Holtin nopeita toimia.
– Tuo on hyvin epätavallista. Hän pelasti siskonsa hengen rohkeudellaan, kehuu palomestari Bud Chapman.
Palolaitos palkitsi Harrisonin ja hänen upeat toimensa palomiesmerkillä sekä nimitti pojan palomiesten kunniajäseneksi.
Katso alta video uutisesta.
https://www.youtube.com/watch?v=ZnyYI0VvZnY
Lähde: LifeDaily
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta