Ei herkille! – Tämä karmaiseva video todistaa, että kellukkeet eivät poista lapsen hukkumisriskiä
Sosiaalisessa mediassa levinnyt video osoittaa, että vaikka lapselle laittaisikin päälle kellukkeet ja pelastusliivit, ei häntä koskaan tulisi jättää veteen valvomatta. Videolla pieni taapero meinaa hukkua matalaan lasten uima-altaaseen, ja pätkä on aiheuttanut kauhua nettikansan keskuudessa.
Videon lapsella on päällään pelastuslliivit ja ympärillään uimarengas, mutta jostain syystä hän kuitenkin kellahtaa kasvot edellä veteen, eikä pääse enää ylös. Video on kuvattu kaukaa, eikä lähistöllä ole aikuisia.
Onnneksi video kuitenkin päättyy hyvin, kun taaperon kanssa uimassa ollut lapsi huomaa tilanteen. Hän nostaa kellahtaneen taaperon kasvot pois vedestä.
Video on hyvä muistutus siitä, ettei lapsia tulisi jättää missään tapauksessa valvomatta edes pieneen lastenaltaaseen.
Näet videon tästä.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta