Muistatko tämän 90-luvun komediasarjan ja Al Bundyn häpeilemättömät letkautukset?
Ed O’Neill sekä hänen esittämänsä Al Bundyn perhe ja Buck-koira ovat taatusti jääneen monien mieleen 90-luvulta. Komediasarja Pulmuset viihdytti televisiossa kymmenen tuotantokauden ajan.
Sarja tunnettiin tuolloin muun muassa poliittisesta epäkorrektiudestaan, suorasukaisista ja seksuaalisesti vihjailevista kommenteista sekä huonosta käyttäytymisestä.
Mikäli sarjaa esitettäisiin nykypäivänä, se joutuisi erittäin epäkorrektin sisältönsä vuoksi monen hampaisiin, mutta menneinä vuosina naurunpurskahdukset olivat herkässä.
Al-isä työskenteli sarjassa kenkäkaupan myyjänä ja yksi hänen tylyimmistä solvauksistaan tapahtui seuraavan keskustelun pohjalta:
Al yrittää sovittaa kenkää asiakkaan jalkaan, mutta se ei mahdu millään.
Asiakas: En ymmärrä. Olin ennen kokoa kuusi, mutta aloitin aerobic-harrastuksen ja kaikki se hyppiminen on tainnut saada jalkani leviämään.
Al: Näyttäisi siis siltä, että olette pudonnut ahterillenne muutaman kerran.
Asiakas: Kuinka uskallatte sanoa noin päin naamaani!
Al: Sanoisin sen selkänne takana, mutta autossani on vain puoli tankkia bensaa!
Törkeän solvauksen saattelemana asiakas nappaa omat kenkänsä lattialta ja astelee vauhdilla ulos kenkäkaupasta. Vastaavanlainen epäkorrekti tilannehuumori oli Pulmusten tunnetuinta antia. Alla videopätkä Al Bundyn klassisen epäsovinnaisesta asiakaspalvelusta.
https://youtu.be/H9dfREH95_M
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
Aiheet
al bundy
buck
bud
ed o'neill
häpeilemätön
hauska
Hauskat videot
huono käytös
huumori
Kelly
kenkä
kenkäkauppa
kenkäkauppias
komedia
lihava
myynti
peggy
perhe
poliittinen korrektius
Pulmuset
sarkasmi
seksuaalissävytteinen
solvaus
suosikkisarja
televisio
tilannekomiikka
tuotantokausi
tv
ylipaino
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!