Burger Kingin ravintolapäällikkö sekosi täysin, huusi ja haistatteli lapsiperheelle – video
Burger Kingissä nähtiin ala-arvoista asiakaspalvelua, kun ravintolapäällikkö antoi aamiaiselle tulleen raskaana olevan perheenäidin kuulla kunniansa raa’asti kiroillen.
Yhdysvaltojen Ohion Heathissä aamukahdeksalta alkanut autokaistatilaus eteni perheenäidin mukaan niin nopeasti väärille raiteille, että hän päätti mennä sisälle ravintolaan valittamaan saamastaan kohtelusta.
– Tilasin yhden tuotteen ja nainen mikrofonin takana kertoi heti tilauksen loppusumman. Sanoin etten ollut vielä valmis ja hän kehotti minua kiirehtimään. Pysäköin auton parkkipaikalle mennäkseni sisään kertomaan ravintolapäällikölle, miten hänen alaisensa oli käyttäytynyt, perheenäiti kertoo.
Nainen kuitenkin yllättyi huomatessaan, että autokaistatilauksia olikin ottamassa ravintolapäällikkö itse.
– Hän kehotti meitä poistuman ravintolastaan, jos en pitänyt siitä. Hän teki asiasta valtavan selkkauksen. Hän uhkasi soittaa poliisille, mutta hän ei koskaan tehnyt niin ja uskomme että se johtui siitä, että hän oli väärässä. Aloin kuvata häntä, jotta jos poliisi soitettaisiin paikalle, he näkisivät miten hän käyttäytyi.
Nainen kertoo, että autokaistalla ei ollut ketään heidän takanaan eikä ravintolassakaan ollut muita asiakkaita tilauksensa aikaan. Nainen sanoo poistuneensa perheineen paikalta sen jälkeen, kun ravintolapäällikkö oli kieltäytynyt kertomasta nimeään. Perhe teki ravintolapäälliköstä valituksen Burger King -yhtiölle.
Tapahtumien etenemisestä on olemassa vain videon kuvanneen perheenäidin versio, mutta videolta kuitenkin näkyy, että ravintolapäällikön kielenkäyttö on joka tapauksessa erittäin törkeää.
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä