Hollywood-tähti David Arquette yhteenotossa, joka meni verisesti pieleen – videot ei herkille
Muun muassa Scream-elokuvista tuttu David Arquette osallistui lauantaina showpainitaisteluun, joka meni pahasti pieleen.
Friendit-tähti Courtney Coxin entisen aviomiehen vastustaja oli Nick Cage, jolla on showpainiottelijaksi varsin hämäräperäinen tausta. Cage on mm. istunut 5 vuotta vankilassa aseellisesta ryöstöstä ja hänen ottelunsa eivät useinkaan etene käsikirjoituksen mukaan, vaan hän voi tehdä aivan mitä tahansa, tuhoisin seurauksin. Niin kävi tälläkin kertaa.
Rankassa deatmatch-ottelussa miehet murjoivat toisiaan ja katkaisivat ensin suunnitellusti vartaloillaan nipun loisteputkia. Tahti kuitenkin kiihtyi, kun Cage hajotti loisteputken suoraan Arquetten päähän, josta alkoi vuotaa verta. Lisäksi Cage viilsi Arquettea rikkoutuneella putkella kaulaan, jota elokuvatähti alkoi painaa kädellä tuskissaan.
Arquette raivostui viillosta niin, että löi Cagea rajusti tuolilla päähän, mutta joutui sitä seuranneen yhteenoton seurauksena uudelleen kanveesiin, minkä jälkeen ottelu päättyi ja Arquette poistui pikaisesti kehästä.
Alla olevat videot verisestä taistelusta eivät sovellu herkille!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä