Tennesseen poliisilaitos varoittaa paikallisia asukkaita, etteivät nämä huuhtoisi huumeita alas vessanpöntöistä tai lavuaareista.

Menneenä viikonloppuna poliisi teki ratsian kotiin, jossa epäilty yritti hävittää huumeita huuhtelemalla. Tämän seurauksena viranomaiset julkaisivat varoituksen sosiaalisessa mediassa, jossa todettiin, etteivät vedenpuhdistuslaitokset ole varautuneet huumeisiin, kertoo Loretton poliisilaitos.

Viemäriverkostoon huuhdellut huumausaineet päätyvät altaisiin, joissa vettä säilytetään ennen puhdistamista ja vesistöön vapauttamista.

– Ankkoja, hanhia ja muita lintuja käy vedenkäsittelyaltaillamme. Meitä puistattaa ajatella, mitä metamfetamiinista päihtynyt lintu tekisi, kirjoitti Loretton poliisi.

Poliisi varoittaa, että pahimmillaan huumeet voivat kulkeutua veden mukana niin pitkälle, että ne saattavat päätyä Shoal Creekissä ja Tenneseejoessa elävien alligaattoreiden elimistöihin.

– Heillä on ollut tarpeeksi piripäisiä eläimiä viime viikkoina ilman meidän apuammekin, kertoi Loretton poliisi.

Loretton poliisi jatkaa, että kaikki huumeet – myös lääketarkoituksessa saadut – voidaan toimittaa heille huuhtelun sijaan, jolloin ne voidaan hävittää turvallisesti.

Lähde: CNN

Kuva: Pixabay