Opiskelija eksyi metsään kolmeksi viikoksi – pakeni rikollisia
Radiologian opiskelija Lisa Theris, 25, eksyi metsään, missä hän selviytyi ilman kenkiä ja suojaa peräti kolme viikkoa. Amerikkalaisnainen kertoo selvinneensä Alabaman tiheissä metsissä syömällä marjoja ja sieniä. Therisin paino oli pudonnut yli 20 kiloa, ja hän oli täynnä naarmuja ja ötökänpuremia.
Therisillä ei ollut kadotessaan mukanaan puhelinta. Kolmen viikon harhailun jälkeen hän päätyi valtatielle, missä ohiajaja huomasi hänet ja soitti poliisille.
Theris ilmoitettiin kadonneeksi heinäkuun 23. päivä, minkä jälkeen häntä etsittiin laajalta alueelta. Poliisit saivat selville, että Theris oli kahden metsästysmajaan murtautuneen miehen seurassa ennen katoamistaan. Nainen kertoi, ettei tiennyt miesten murtautumisaikeista eikä halunnut olla osa ryöstöä. Miehet pidätettiin, ja he saivat syytteen murtovarkaudesta.
– Hän ei tunne tätä aluetta, ja ilmeisesti hän pakeni metsään keskellä yötä ja eksyi, sheriffi Raymond Rodger totesi.
Rodgers jatkoi, ettei Therisiä ole vielä kuulusteltu, sillä he haluavat hänen kuntonsa ensin kohenevan.
https://youtu.be/PuHiO9-dhps
Lähde: DailyMail
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn