Kaksi nuorta poikaa kiusasivat autoilijoita leikkipyssyillään Käkisalmen kaupungissa Venäjällä sillä seurauksella, että ohi ajanut autoilija teki risteyksessä täyskäännöksen ja lähti antamaan pojille kurinpalautusta autollaan.

Valvontakameran tallentamalla videolla näkyy, miten 54-vuotias mies töytäisee poikaa autollaan ja pakottaa hänet sitten polvilleen maahan auton viereen.
Kuusi minuuttia myöhemmin paikalle saapunut poliisipartio tutkii ammutun auton vahinkoja. Tilannetta selvitellään pitkään, kunnes mies lähtee ja poliisit vievät pojan mennessään.




Myöhemmin selvisi, että kuljettaja ei ollut kertonut poliiseille töytäisseensä toista poikaa autollaan, vaan mainitsi ainoastaan ampumisen leikkipyssyllä. Poikien kerrottua oman versionsa myöhemmin, kuljettajan henkilöllisyys selvitettiin ja häntä aiotaan rangaista teostaan. Tilannetta selvitelleen poliisipartion toimia aiotaan myös tutkia.

Lähteet: Iltalehti, Ria Novosti
Kuva: YouTube