Puukosta saanut mies käveli kauppaan ja karjaisi ”antakaa minulle kirves!”, jatkaakseen tappelua
Puukosta saanut paidaton mies ei tilanteesta hätkähtänyt, vaan pikemminkin raivostui ja marssi kauppaan kuin adrenaliinipiikin saaneena.
Homebase-kaupan parkkipaikalla tapellut mies suuntasi myymälään ja karjaisi henkilökunnalle kovaan ääneen ”antakaa minulle kirves!”.
Paikalla ollut myyjä suorastaan kivettyi paikoilleen, mutta auttoi miestä samaan 60 senttiä pitkän teräaseen. Hurjistunut mies nakkasi ostoksestaan tiskille kymmenen punnan setelin ja käveli ulos.
Poliisin saapuessa paikalle kumpaakaan tappelijaa ei enää näkynyt.
– En ollut uskoa näkemääni. Tällaista ei vain uskoisi näkevänsä. Toivon, että heidät molemmat saadaan kiinni. Joku olisi helposti voinut kuolla, kertoo paikalla ollut silminnäkijä.
Tappelun alkuvaiheilla oli myös todistaja.
– Olin ostamassa tarvikkeita puutarhaani, kun näin kahden miehen vaihtavan iskuja keskenään. Sitten toinen miehistä puukotti toista selkään. Puukotettu mies huusi ja puukottaja peräytyi muutaman askeleen. Molemmat tuijottivat hetken toisiaan, kunnes puukotettu asteli kauppaan, kertoo silminnäkijä.
– Ihmiset väistyivät tieltä, kun kirvesmies juoksi kaupasta ulos. Voin vain kuvitella, miten henkilökunta pelkäsi oman henkensä puolesta, hänen kävellessään sisään ja he vain halusivat miehestä eroon, kertoo kaupassa ollut henkilö.
Lähde: The Sun
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”