Raaka video paljastaa, miten aaseja kidutetaan kiinalaisen lääketieteen nimissä
Hirvittävä video näyttää, kuinka aasit teurastetaan julmin keinoin, ennen kuin niiden nahka käytetään perinteisen kiinalaisen lääkkeen tekemiseen. Eläimiä lyödään päähän, minkä jälkeen ne puukotetaan ja jätetään vuotamaan kuiviin teurastamon lattialla. Yksi aaseista jopa jatkoi liikkumista epäonnistuneen tappoyrityksen jälkeen.
Kiinalaisissa teurastamoissa tapetaan vuosittain noin 11 miljoonaa aasia ja niiden nahasta tehdään perinteistä lääkettä nimeltään ejiao. Aineen uskotaan parantavan verenkiertoa.
Aaseja pidetään kurjissa oloissa ahdettuna pieniin karsinoihin, missä ne seisovat omassa ulosteessa ja virtsassa. Eläinsuojelujärjestö PETA:n mukaan monet aasit ovat niin aliravittuja ja sairaita, että ne pystyvät hädin tuskin kävelemään. Eläimille on tarjolla vain likaista ja leväistä vettä.
Eläinten oloista ja teurastamisesta levinnyt materiaali sai eläinsuojelujärjestöt vaatimaan Australialta, että se kieltää elävien eläinten viemisen Kiinaan. Myös hevosia, sikoja ja lehmiä on teurastettu väärennetyn ejiaon tuottamiseksi, sillä aineelle on valtavasti kysyntää.
Video ei sovi herkille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta