Suomalaisten hulluin keksintö? Lentävä moottorisahamurhaaja – hurja video!
Me suomalaiset olemme tunnettuja luovasta ajattelusta ja lähes hulluutta hipovista ideoista. Nyt tämä luovuus on viety niin sanotusti tappiin saakka. Lennokkimiesten älynväläyksen tuloksena syntyi suorastaan pähkähullu keksintö, lentävä tappajalennokki. Tappajan aseena on mikäpä muukaan kuin moottorisaha!
Lennokit eivät ole suomalaisille lainkaan vieras asia, sillä miehittämättömillä ilma-aluksilla uskotaan pystyttävän nostamaan suomalaista kilpailukykyä. Etäohjattavat ilma-alukset voivat tulevaisuudessa auttaa esimerkiksi puhelin- ja sähkölinjojen kunnon tarkastamisessa ja tehdä erilaisia mittauksia alueilla, jotka ovat vaikeakulkuisia tai pitkien siirtymien päässä. Sovellusmahdollisuuksia rajoittaa ennemminkin mielikuvitus kuin RPAS-teknologian (Remotely Piloted Aircraft Systems) rajoitteet. Etäohjattavat ilma-alukset eivät siis ole vain harrastajien intohimo, vaan täynnä liiketoimintamahdollisuuksia oleva toimiala, jonka markkinapotentiaalin ennustetaan olevan valtava.
Lennokkien potentiaalin ovat tunnistaneet kaksi suomalaista asiantuntijayritystä. Monialainen teknologiakonserni Insta ja merellisten mittauspalveluiden asiantuntija Meritaito Oy ovat vuoden 2016 alussa perustaneet miehittämättömän ilmailun palveluihin keskittyvän yhteisyrityksen Insta Airhow Oy:n.
Mielikuvituksella ei ole ollut rajoja moottorisahalennokin ideoinnissa, joka ei liity mitenkään Insta Airhow:n toimintaan, mutta herää kysymys, onko tappajalennokki hyvää vai huonoa mainosta Suomen alkavalle lennokkibisnekselle. Moottorisahalennokki onneksi kuitenkin paloittelee videossa ihmisten sijaan lumiukkoja, puita ja jääpuikkoja. Videon lopussa piilee myös melkoinen yllätys, kun nähdään miten harmiton asia pudottaa tappavan vaarallisen lennokin taivaalta.
Video tappajalennokista on herättänyt myös kansainvälistä huomiota. Muun muassa Geek-sivusto uutisoi hullusta suomalaisesta keksinnöstä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”