Turisti halusi ottaa selfien – hai puri käteen – jättisakot turistille
Naispuolisen turistin käsi jouduttiin tikkaamaan sairaalassa, kun hänelle kävi varsin köpelösti oman käytöksensä takia.
35-vuotias brasilialaisnainen oli lomalla poikakaverinsa kanssa Fernando de Noronhan saaristossa Brasiliassa, kun hän huomasi rantavedessä hain poikasen. Nainen pyydysti hain vedestä, koska halusi ottaa selfien sen kanssa. Naisen poikaystävä kuvasi naisen kamppailua hain kanssa, kun hai puolustautui ainoalla osaamallaan tavalla. Hai lukitsi hampaansa naisen käteen eikä päästänyt irti.
Tapahtuman nähnyt mies tuli auttamaan tuskissaan kamppailevaa naista. Lopulta hai saatiin irti kädestä ja nainen heitti sen takaisin mereen.
Naisen osalta asia ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä hän joutui sairaalaan, jossa haavat tikattiin kiinni. Lisäksi hänelle ja tapahtuman kuvanneelle poikakaverille langetettiin yhteensä yli 5 800 euron sakot eläinrääkkäyksestä.
Sakot määräsi alueen suojelusta vastaava Chico Mendes Biodiversity Institute, koska kyseessä oli uhanalainen sitruunahai ja ranta kuuluu Marinhon luonnonsuojelualueeseen. Alueella on kylttejä, jotka kieltävät suojelualueella olevien eläinten tappamisen, pyydystämisen, häiritsemisen ja ruokkimisen.
Alla oleva video tapahtumasta on saanut suurta kritiikkiä sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun brasilialainen pariskunta julkaisi sen netissä.
– Miksi? Saadaksesi kuvan Facebookiin? Eikö riitä, että eläinten asuinalueet tuhotaan, pitääkö niitä kiusata turvapaikoissaankin? Toivon, että hän oppi läksynsä, kirjoittaa yksi kommentoijista.
– Mikä idiootti! Paikka on luonnonsuojelualue ja hän pyydystää vauvahain ottaakseen selfien…, toinen kommentoija kirjoittaa.
Todellakin, selfien sijaan nainen sai neljä tikkiä käteensä, tuntuvat sakot ja opetuksen, joka ei varmasti ikinä unohdu.
https://youtu.be/QeDTHBXf3fI
(Kuvan sitruunahai on täysikasvuinen eikä liity juttuun)
Kuva: Wikipedia / Albert kok
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa