Koira itki onnesta, kun näki taas omistajansa – koskettava jälleennäkeminen
Ihmisen ja lemmikin välinen suhde voi olla jotain todella erityistä!
Videolla omistaja odottaa ulkona rakennuksen nurkalla, kun hänen koiransa päästetään ovesta pihalle. Omistaja ja koira eivät ole nähneet toisiaan pariin kuukauteen.
Aluksi koira on hieman hämillään ja vähän haukkuu, mutta sitten se jo syleilee ja pyörii vimmatusti omistajansa ympärillä, samalla itkien ilosta. Koira on niin onnellinen, ettei tiedä miten päin olisi ja miten ehtisi osoittamaan parhaiten jälleennäkemisen riemunsa.
Loppujen lopuksi koira istuu onnellisena omistajansa sylissä nuollen tämän kasvoja. Katso alta hellyttävä video koiran ja omistajan jälleennäkemisestä.
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?