Sara X Mills poistatti silikoninsa – julkaisi karut kuvat arvista
Musiikin tahtiin pomppivilla rinnoillaan maailmanlaajuiseen julkkisuuteen raketin lailla kaksi vuotta sitten noussut Sara X Mills tunnetaan rohkeista kuvistaan, joissa hän on usein alasti, paljastamatta kuitenkaan aivan intiimeimpiä alueitaan.
Uhkea Sara totuttiin näkemään toinen toistaan seksikkäämmissä poseerauksissa. Nyt Saran uhkeus on poissa, sillä hän kertoo kärsineensä erilaisista terveysongelmista silikonien ottamisen jälkeen. Hän teki lopulta raskaan päätöksen ja poistatti runsas viikko sitten silikoninsa.
Sara julkaisi kuvia rinnoistaan ennen implanttien poistoa ja toimenpiteen jälkeen. Vaikka hän on nyt helpottunut, koko tilanne oli hänelle äärimmäisen vaikea.
– Kun poistin siteet ensimmäistä kertaa kaksi päivää leikkauksen jälkeen, melkein pyörryin kylpyhuoneeseen, Sara tunnustaa.
Saran poikaystävä on auttanut siteiden vaihdossa ja leikkaushaavojen puhdistamisessa, kun Sara ei ole itse siihen pystynyt.
– Sitä oli vaikea katsoa… Mikään osa vartaloani ei ole koskaan aikaisemmin näyttänyt vähemmän vartalolta ja enemmän raa’alta lihalta. Vitsailinkin, että minulla on nyt ”jauheliharinta”. Viikko leikkauksen jälkeen Sarasta tuntui, kuin suuri taakka olisi nostettu hänen harteiltaan. Terveysongelmia aiheuttaneet silikonit olivat poissa ja hän alkoi tuntea olonsa terveemmäksi.
Sara kertoo rintojensa koon muuttuneen DD:stä AA:ksi, mutta tämä ei häntä haittaa, koska nyt hän tuntee olevansa aito itsensä. Sara korostaa, että ei ole rintaimplantteja vastaan, mutta ei myöskään toivo kenenkään joutuvan kärsimään murto-osaakaan kivuista, joita hän sanoo tunteneensa niiden asentamisen jälkeen. – Henkilökohtaisesti en usko, että yksikään (implantti) on täysin turvallinen, Sara sanoo. Sara paljastaa, että hänelle on tulvinut paljon vihaisia kommentteja silikonien poiston takia, mutta hän ei välitä kritiikistä ja ammentaa voimavaroja ymmärtävistä ja tukea antavista kommenteista, joita hän on saanut enemmän kuin vihaviestejä. Omista kokemuksistaan huolimatta Sara ei kuitenkaan tuomitse naisia, jotka haluavat rintaimplantit.
Lue myös: Tanssivat joulutissit – 8 miljoonaa katselua kolmessa päivässä Kuvat: Instagram / Sara X Mills
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta