James Bond - Quantum of SolaceHeti alkuun täytyy todeta, että parin vuoden takainen Casino Royale – ja samalla Daniel Craigin debyytti Bondina – oli todella hyvä elokuva. Ei vain loistava James Bond -elokuva, vaan loistava elokuva. Quantum of Solacen saappaat olivat Casino Royalen jäljiltä isot, ja valitettavasti ne jäivät turhankin isoiksi. Elokuva oli suoraa jatkoa aikaisemmalle osalle, ja sen myös huomasi. Leffa ei ollut selkeä kokonaisuus vaan se tuntui enemmänkin puolikkaalta jostain suuremmasta. Siltikään uusin Bond ei ole huono James Bond -elokuva, päinvastoin. Leffa jatkaa hyvällä vauhdilla Casino Royalen tasoittamalla tiellä. Elokuvassa oli vauhtia ja toimintaa nykyajan toimintaleffojen pakollisia parkour-takaa-ajokohtauksia mukaan lukien. Juoni ei yltänyt mielenkiinnoltaan samaan kuin edeltäjänsä, ja Bond-pahiksen roolikin jäi hieman latteaksi. Elokuvan juonta oli paikka paikoin hankala seurata ja sen ongelma oli siinä, että tarkoitusperät kaiken toiminnan takana ja pahisten juonittelut eivät olleet niin mielenkiintoisia, että niiden perässä olisi jaksanut pysytellä. Tosin kaikkihan varmaan tietävät, ettei juoni ole ikinä ollut välttämättä se Bond-leffojen vahvin osa-alue. Kaiken kaikkiaan leffa oli viihdyttävä ja tyylikäs paketti, toimintakohtaukset laadukkaasti toteutettuja ja näyttelijätyö tasaisen hyvää. Daniel Craig oli Bondina vielä enemmän kotonaan kuin aikaisemmin. Tällä kertaa Bond-tyttönä nähtiin Olga Kurylenko, joka oli mukavaa vaihtelua perus Bond-tyttöihin. Epätavalliseen tapaan tytön onnistui olemaan hyödyksi jossain muuallakin kuin makuukammarissa.

LUE MYÖS: