Arto BB-Annesta: Julkisuudenhakuinen näätä!
BB-talossa suhteestaan Arto Länsmaniin kertoillut Anne on Länsmanin mukaan ollut hänen perässään melkoisen yksipuolisesti ja pelkästä halusta päästä julkisuuteen. Arto kertoo, että Facebookissa häntä lähestynyt nainen esiintyi alun perin feikkiprofiililin turvin. Anne väitti nimensä olevan Tiina Kurki, eikä profiilikuva ollut myöskään aito. Kyseessä on siis Länsmanin mukaan ”näätä”, joka ei uskalla toimia omalla henkilöllisyydellään.
– Johannaa kiusatakseni tuli idea, että laitetaan näkyviin (Facebookiin), että olemme mukamas parisuhteessa. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut loukata, vaan ennemminkin vitsi. Anne, jota siis luulin Tiina-nimiseksi henkilöksi myös soitti minulle pari kertaa. Hän oli saanut numeroni Johannan Dolls Dancersien sivuilta, Arto tilittää.
Myös puheet Facebookin kautta jatkuneesta yhteydenpidosta Arton ja Johannan häämatkan aikana ovat miehen mukaan täyttä huttua.
– En missään tapauksessa ollut yhteydessä keneenkään häämatkan aikana, koska kuului sopimukseen, että pysyn sieltä (Facebookista) pois. Tämä Anne on yrittänyt ottaa minuun sittemmin yhteyttä muutamaankin otteeseen, viimeisen kerran juuri ennen BB:n alkua kysellen, onko Johanna vielä kuvioissa. En ole katsonut tarpeelliseksi vastata hänelle mitään, tuohtunut Arto kertoo.
Länsman ei ole kertomansa mukaan seurannut Big Brotheria, mutta aikoo tänään katsoa ohjelman lähinnä saadakseen selville, kuka tämä Tiina Kurkena esiintynyt Anne todellisuudessa on.
– Silkkaa julkisuudenhakuisuutta hänen puoleltaan, Arto puuskahtaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat